Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.03.2009 - 12:08

Lehdessä oli sivun kokoinen Lindahlsin meijerin mainos resepteineen. Tämä ohje on siitä. Tiedän pian taas olevani sovituskopissa ahtamassa itseäni kesähepeniin, joten luonnollisesti sokeri on korvattu makeutusaineella.

sulaa sulaa...

4 dl Lindahlisin turkkilaista jugurttia

½ g sahramia

4 munankeltuaista

1 dl sokeria (tai vastaava määrä makeutusainetta)

1 dl kuohukermaa

50g mantelirouhetta

Sekoita sahrami puoleen desilitraan jugurttia, kuumenna varovasti, sekoittele ja jäähdytä.

Kaunis keltainen

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä keltuaisvaahto sahramijugurtin, mantelirouheen ja lopun jugurtin kanssa. Lisää joukkoon vaahdotettu kerma. Jaa seos annosvuokiin ja pakasta vähintään 4 tuntia.

pakkaseen mars

Tee mustikkakastike: Sulata pakastemustikat ja purista ne siivilän läpi kastikkeeksi. Makeuta haluamallasi tavalla. Ota jäädykkeet sulamaan noin 15 minuuttia ennen tarjoilua. Kasta annosvuoka kuumassa vedessä ja kumoa jäädyke lautaselle. Tarjoile mustikkakastikkeen kanssa.

 

29.03.2009 - 11:25

Lohiprojekti jatkuu viskin voimalla.

600g lohifilettä

suolaa

2 rkl agavesiirappia

4 rkl viskiä


maa-artisokkavaahto:

500g maa-artisokkaa

1 ½ dl Lindahlsin turkkilaista partaäijää

2 munankeltuaista

½ dl rypsiöljyä

2 tl valkoviinietikkaa

suolaa, valkopippuria


Kuutioi lohi. Yhdistä marinadin ainekset ja laita lohikuutiot marinoitumaan pariksi tunniksi. Laita marinoituneet lohikuutiot leivinpaperin päälle uunipellille ja paista grillivastuksen alla kypsiksi.

Kuori maa-artisokat ja laita ne heti sitruunalla maustettuun veteen, etteivät pääse mustumaan. Keitä maa-artisokat kypsiksi, kaada vesi pois ja soseuta ne tehosekoittimessa. Lisää soseeseen munankeltuaiset ja viinietikka, sekä öljy pienissä erissä. Sekoita jugurtti joukkoon ja mausta suolalla ja valkopippurilla.

Rapeat maa-artisokkasuikaleet:

Leikkaa raaka maa-artisokka 1mm paksuisiksi viipaleiksi ja sen jälkeen viipaleet 1mm:n suikaleiksi. Kuumenna rypsiöljyä pienessä kattilassa ja keitä suikaleet kullanruskeiksi. Nosta talouspaperille ja valuta liika öljy pois. Koristele maa-artisokkasose rapeilla suikaleilla.

 

27.03.2009 - 19:13

Puistosta tullessani käväisin perinteikkäässä, uudelleen avatussa Nybergin herkkumyymälässä Töölöntorilla. Kyselin lihatiskillä jotakin mausteista raakamakkaraa. Myyjä katsoi minua pitkään ja kertoi, että kaikki heidän chorizonsa tehdään Espanjassa. ”Ahaa” vastaisin ja jatkoin sinnikäästi utelua: ”olisiko teillä siis jotakin raakamakkaraa?” Tähän myyjä tokaisi napakkaan sävyyn, että kaikki raakamakkarat tehdään Suomessa. (?)  

Kysyinkö raakamakkaran valmistusmaata? En, mutta selvisihän tuostakin, ettei heillä ollut ainakaan raakaa chorizomakkaraa. Kiitin kauniisti, häivyin liukkaasti myymälästä ja asioin jälleen tutussa ja turvallisessa lähikaupassa, jonka suppeaan valikoimaan oli tullut Helsingin makkaratehtaan tuote nimeltä porobalkan.

250g porobalkanmakkaraa

oliiviöljyä

6 kananmunaa

suolaa, mustapippuria

1 dl parmesanjuustoa raastettuna

persiljamarinoitua latva-artisokkaa

Viipaloi makkarat ja paista niitä öljyssä uunin kestävällä paistinpannulla. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon suola, pippuri ja juustoraaste.

Kaada munaseos pannuun makkaroiden päälle ja paista keskilämmöllä kunnes seos on hyytynyt. Lisää artisokanpalat munakkaan pinnalle ja nosta pannu uuniin ylätasolle noin kolmen minuutin ajaksi, kunnes munakas on saanut pintaansa kauniin värin.

 

26.03.2009 - 09:18

Viimeisimmässä Glorian ruoka&viini -lehdessä oli ohje vuohenjuustosalaatille. Ohje muuntui tällaiseksi, melkoisen täyttäväksi alkupalasalaatiksi:

Salaatti:

vuonankaalia

vihreitä viinirypäleitä

vuohenjuustoa

karamellisoituja pähkinöitä

Jaa vuonankaali lautasille. Halkaise viinirypäleet ja asettele ne saalaatille. Lämmitä vuohenjuustoa nopeasti 200-asteisessa uunissa ja nosta juusto salaattipedille. Valuta kastiketta salaatin päälle ja ripottele karamellisoidut pähkinät kaiken kruunuksi.

Kastike:

1 pieni salottisipuli, hienonnettuna

3 rkl oliiviöljyä

2 rkl balsamiviinietikkasiirappia

suolaa ja mustapippuria myllystä

Kuori ja hienonna sipuli ja yhdistä se muihin kastikeaineisiin. Mausta suolalla ja pippurilla.

Karamellisoidut pähkinät:

1 dl saksanpähkinöitä

1 dl cashewpähkinöitä

sokeria

½ tl suolaa

½ tl chilijauhetta

2 tl rypsiöljyä

Mittaa ainekset paistinpannuun. Kuumenna pannu ja kääntele aineksia kunnes sokeri karamellisoituu. Jäähdytä pähkinät leivinpaperin päällä.

Karamellisoituja chilipähkinöitä olisi napsinut ihan sellaisenaankin. Saksanpähkiöiden röpelöinen muoto nieli sokerikuorrutusta aika paljon ja salaatin joukossa ne olivatkin aika kova pala purtavaksi. Pienemmät ja ohuemman sokerikuorrutuksen saaneet cashew-pähkinät toimivat tähän tarkoitukseen mielestäni paremmin, mutta kaiken kaikkiaan pähkinäsekoitus sopi makeutensa vuoksi vuohenjuuston seuralaiseksi oikein hyvin.

 

24.03.2009 - 14:20

Omenahyve, eli kaura-omenapaistos on helppo herkku. Pidän itse enemmän nimestä hyve, joka on vastakohta sanalle pahe, eli hyvettä voi hyvillä mielin nauttia. Hyve on erityisen hyvää syksyn kotimaisista omenista valmistettuna, mutta muutkin omenat käyvät. Sitruunamehulla saa tarvittaessa vähän lisää terävyyttä makuun. Kaurahiutaleista parhaiten käy Nallen isokaura. Sokeri voi olla tavallista taloussokeria, mutta fariinisokeri tai intiaanisokeri antaa lisää aromia paistokseen.

3-4 isohkoa omenaa

1 rkl sitruunamehua

3 dl isoja kaurahiutaleita

100 g voita

1 dl sokeria

kanelia

mantelilastuja

Kuori omenat, poista niistä siemenkodat ja viipaloi. Kostuta omenat sitruunamehulla ja lado ne voideltuun uunivuokaan. Ripottele omenoille kanelia ja sekoita.

Paahda kauraryynit voissa. Sekoita joukkoon sokeri ja jatka paahtamista kunnes sokeri alkaa karamellisoitua. Levitä seos omenaviipaleiden päälle. Ripottele pinnalle kanelia tai mantelilastuja. Paista omenahyvettä uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

 

22.03.2009 - 10:19

Tästä kastikkeesta tulee täyteläistä ja pehmeää ilman voita ja kermaa. Runsaasti kasviksia sisältävä kastikepohja on erittäin muuntelukelpoinen ja käytän sitä usein arkisessa ruoanlaitossa, mutta valkoviinillä ja sahramilla höystettynä siitä tulee juhlavanmakuista viikonlopun pastakastiketta.    

200g raakoja jättikatkaravunpyrstöjä

200g kampasimpukanlihaa


Kastikepohjaan:

oliiviöljyä

3 porkkanaa

1purjo

1 sipuli

8 kirsikkatomaattia

1 ½ dl valkoviiniä

1 dl kalalientä


Kastikkeen viimeistelyyn:

3 valkosipulinkynttä

½ punainen chili

persiljaa

mustapippuria

sahramia

1 dl valkoviiniä


Pilko sipuli, purjo ja porkkanat. Halkaise kirsikkatomaatit. Kuumenna oliiviöljyä pannulla, lisää kasvikset ja kuullota muutaman minuutin ajan. Kaada valkoviini ja kalakastike kasvisten päälle ja hauduta kunnes kasvikset pehmenevät. Jätä jäähtymään. Kaada jäähtyneet kastikeainekset tehosekoittimeen ja soseuta tasaiseksi.

Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä kunnes se on al dente. Pastan kiehuessa valmista kastike loppuun. Kuumenna oliiviöljyä pannulla. Lisää valkosipuliviipaleet ja pieneksi silputtu chili. Kuullota hetki. Lisää persilja, mausteet ja valkoviini. Anna kiehua hetki ja lisää kastikepohja. Kuumenna kastike. Lisää kampasimpukanlihat, sekä katkaravunpyrstöt. Anna pulpahtaa pari kertaa, kunnes katkaravunpyrstöt muuttuvat vaaleanpunaisiksi.

Valuta pasta lävikössä ja sekoita kastikkeen joukkoon. Jatka kypsentämistä minuutin ajan ja tarjoile heti.

 

18.03.2009 - 19:57

Karitsanpotkat ovat hyvä laiskan päivän ruoka. Olin jopa niin laiska, että en saanut mitään kunnollista reseptiä taltioitua, mutta tämä onnistuu vaikka määrät ja mausteet olisivatkin vähän sattumanvaraisesti valittuja.

Sekoita marinadin ainekset ja laita potkat marinoitumaan edellisenä päivänä. Liha on helppo marinoida tukevassa muovipussissa. Pussi suljetaan puristaen se mahdollisimman tyhjäksi ilmasta, jolloin lihat ovat kauttaaltaam liemessä. Pussi pitää myös tuoksut sisällään, eikä koko jääkaapin sisältö maistu valkosipulilta.

Marinadi:

oliiviöljyä

runsaasti valkosipulia, viipaleina

tuoreita yrttejä (rosmariinia, timjamia, salviaa, minttua), revittynä

Mausta potkat suolalla ja pippurilla ja laita ne uuninkestävään pataan tai kannelliseen vuokaan. Kaada marinadi vuokaan ja lisää pari desilitraa punaviiniä. Mukaan voi laittaa myös lihalientä, mutta silloin kannataa varoa, ettei suolaa tule liikaa.

Paista potkia uunissa 150 asteessa, kannen alla noin neljän tunnin ajan. Potkat ovat sopivan kypsiä, eli ylikypsiä, kun luu irtoaa helposti ja liha hajoaa haarukalla.

Jos pitää kastikkeista, haudutusliemen voi siivilöidä kattilaan kastikkeen tekoa varten. Lientä keitetään kovaa viitisen minuuttia, jonka jälkeen kattila siirretään pois liedeltä ja sekaan vatkataan pari ruokalusikallista kylmää suolatonta voita. Meillä kastikkeet jäävät usein tekemättä. Tämäkään ei mielestäni kastiketta kaipaillut, seuraksi haudutettiin kaalia.

Haudutettu kaali

Valkokaalia

150g pekonia

pieniä salottisipuleita

omena

suolaa, pippuria, laakerinlehti, potkien haudutuslientä

Kuori ja suikaloi omena. Suikaloi pekoni ja kaali ja kuori sipulit. Ruskista pekoni pannulla, lisää sipulit, kaali ja omena. Mausta seos suolalla ja valkopippurilla. Lisää potkien haudutuslientä pari desiä, sekä laakerinlehti. Hauduta kaali pehmeäksi miedolla lämmöllä kannen alla.

16.03.2009 - 13:30

Makuaisti on yksilöllinen, eikä makuaisoista kannata kiistellä, minä en pidä lämpimästä lohesta. Lohen terveellisyys on kuitenkin kiistaton tosiasia ja olenkin päättänyt laajentaa makumaailmaani ja totutella syömään myös lohta. Lohi on Siiviläsuun lempiherkkuja, mistä olen hyvin iloinen, olisi vain mukavaa kun koko perhe voisi syödä samaa ruokaa, myös lohipäivinä. Projektini etenee hyvin, olen viimeaikoina syönyt jo useita itselaittamiani lohiruokia.

”Projekteihin liittyy usein jotain monimutkaisia, esimerkiksi vaikeasti ennakoitavia tai erityistä luovuutta ja erikoisosaamista vaativia tehtäviä" on suora lainaus Wikipediasta. Nämä vaikeasti ennakoitavat riskit ovat saaneet minut vielä pidättäytymään esimerkiksi työpaikkaruokailun lohiruoista, minun on ostettava ja laitettava kalani itse. Projektini vei minut Hakaniemen halliin hakemaan tuoretta merilohta Bella Vanilla -blogista nappamaani ruokaohjetta varten.

Laitoin yrttikastikkeeseen vähän reippaammin valkosipulia. Ajattelin turvata selustani ja peittää kastikkeella mahdollisesti epämiellyttävän kalan maun. Valkosipulilisäys oli täysin turha. Kala oli hyvää, mutta varmuuden vuoksi kuorrutin vartaani reippaalla kastikemäärällä.

Kastike:

1 puntti ruohosipulia

1 puntti persiljaa

3 valkosipulinkynttä

1 rkl kapriksia

2 jääpalakuutiota minttua

oliiviöljyä, suolaa, pippuria

 

Grillasin lohivartaat uunissa, grillivastuksen alla. Tarkoitus oli grillata ne nopeasti kovassa lämmössä ja saada niihin ruskeaa pintaa, mutta Siiviläsuu oli säätänyt lämpötilaa alaspäin huomaamattani (tämä niitä kuuluisia vaikeasti ennakoitavia riskejä). Se kelmi pääsee näköjään ropeltamaan nappuloita, vaikka liesisuoja on alhaalla. Sama juttu pyykinpesussa. Pelkään sitä hetkeä, kun nappula on käännetty 90 asteeseen ja koneessa on kolmenkympin pyykki. Pyykkikoneeseen ei edes ole suojia saatavilla. Se nappulaongelmista, ruskeaa pintaa ei siis saatu. Ensi kerralla kokeilen parilaa tai laitan pojan häkkiin odottamaan ruokailua.

Lisäkkeeksi tein lämpimän salaatin purjosta, porkkanasta, tomaatista ja ruukkusalaatista. Suikaloin purjon valkoisen osan pitkittäin ohuiksi suikaleiksi. Kuullotin purjon ja ohuet porkkanaviipaleet oliiviöljyssä hieman pehmeiksi. Lisäsin tomaattikuutiot (tomaatista poistin siemenet) ja revityn salaatin pannuun ja kääntelin nopeasti öljyssä, niin ettei kummankaan pehmennyt. Maustoin salaatin suolalla, pippurilla ja hunajalla.

Olen lähempänä tavoitettani, tämä ruoka oli todella hyvää.

 

14.03.2009 - 10:06

Oh, what a beautiful mornin',
Oh, what a beautiful day.
I got a beautiful feelin'
Ev'rything's goin' my way.

Uneliaan kokin Anna heitti minua mieluisalla aamupalahaasteella:

-kerro tyypillisestä aamupalastasi

-lisää vähintään kolme aamuihisi liittyvää kuvaa

-voit myös kertoa esimerkiksi mieleenpainuvimman aamiaisesi ikinä, mitä et ainakaan halua löytää aamupalapöydästäsi jne..

-haasta kolme ihmistä kertomaan heidän aamuistaan

Minun aamupalaani kuuluu kaksi vakioelementtiä, päivän lehti ja kahvi. Lehti ja kahvi nautitaan sekä arkena, että viikonloppuisin. Olen aamuihmisiä ja aloitan työt usein hyvin aikaisin. Minusta on ihanaa istua aamulla keittiössä ihan yksin ja nähdä auringon nousevan Alppilan takaa, lueskella ja ihmetellä maailman menoa.

Talossamme oli joitakin vuosia sitten ajanjakso, jolloin lehdenjakaja raahusti lehtipinkan kanssa vasta seitsemän aikaan ja tuli minua usein rapussa vastaan, kun olin jo töihin lähdössä. Nämä aamut ilman lehteä olivat tuskallisia. Onneksi tänä päivänä olemme päässeet jonkun reippaamman ihmisen jakopiiriin ja luutavasti vielä kierroksen alkupäähän, kun lehti kolahtaa eteiseen jo pikkutunneilla.

Kahvin ja lehden kanssa yritän syödä jotain, leipää, jugurttia tai raejuustoa, mutta silmien piirtäminenkin vie oman aikansa ja toisinaan syön vasta työpaikalla. Ilman silmiä ei voi lähteä töihin, ilman ruokaa voi.

Viikonloppuisin aamupalasta huolehtii puolisoni, Kaikkien Erikoisalojen Asiantuntija. Viikonloppuisin aamupalaan kuuluu aina kananmuna eri tavoin valmistettuna.

Yleensä muna on keitettyä tai munakkaana. Munakkaan kanssa paistetaan pekonit, keitettyjen kananmunien kanssa tarjoillaan puuro. Siiviläsuu syö puuroa joka aamu, yleensä marjasoseen kanssa.

Minulle käy aamiaiseksi melkein mikä hyvänsä. Matkoilla on ihanaa valita hotellien notkuvissa aamiaispöydistä mieluisia herkkuja, munakasta, sämpylää ja hedelmiä. Kaikkein makeimmat herkut jäävät kuitenkin syömättä, samoin kuin murot. Muroja meillä ei osteta kotiinkaan.

Kun aamupala on syöty, jatkuu lehtien luku ja lorvailu kahvikupin kanssa kotimme kaikissa lepopisteissä. Siiviläsuun lueskellessa omia kirjojaan, mieheni pitää lehdistökatsausta, eli lukee kaikki viikon aikana lukematta jääneet lehdet ja minä joko siivoan tai lähden kuntoilemaan. Siitä se päivä sitten käynnistyy.

Haitän haasteen eteenpäin Nellelle Siskot kokkaa -blogiin, Krisulle Merkintöjä melukylästä -blogiin, sekä Koiruuksia ja kokkailua -blogin Katille.

11.03.2009 - 20:10

Kävin etnisessä ruokamarketisa kummastelemassa tuotteita ja hakemassa inspiraatiota. Mukaan lähti valtavan kokoinen banaaninlehti, pitkiä papuja, korianteria sekä keltaisia pieniä munakoisoja. Pyöreät, vihreä thaimunakoisot olivat loppuneet ja otin sitten keltaisia. Kannattaisi varmaan kysellä vähän enemmän jo ostoksia tehdessä, sillä keltaiset munakoisot paljastuivat todella karvaan makuisiksi. Maistoin pikkuriikkisen palasen raakana ja karvas maku säilyi suussa lopun iltaa. Yritin kypsentää munakoisoja, karvas maku väheni aavistuksen, mutta ei läheskään kokonaan. Jäi askarruttamaan, miten niistä valmistetaan ruokaa, tällä kertaa keltaiset munakoisot jäivät käyttämättä. Onneksi en laittanut niitä suoraan ruoan sekaan, olisivat pilanneet koko keitoksen.

Höyrytys on hellävarainen tapa valmistaa ruokaa. Ruoan rakenne, maut ja mehukkuus säilyvät hyvin. Käytettyjen ainesten eri makuvivahteet ovat aistittavissa ruoasta aivan toisella tapaa kuin esim. vokatussa ruoassa. Höyryttää voi monella tapaa, minä käytin bambukoria ja ensimmäistä kertaa myös banaaninlehtiä. Tuliterää bambukoria kannattaa liottaa 15-30 minuuttia, sillä bambun tuoksu on aika voimakas.

Aloita ruoanlaitto currytahnan valmistuksella. Tällä ohjeella tulee useampi annos currytahnaa, joten loput kannataa pakastaa kerta-annoksina esim. jääpalamuotissa.


Viidakkocurrytahna

12 kuivattua isoa punaista chiliä

1 rkl katkaraputahnaa

1 salottisipuli

4 valkosipulinkynttä

2 sitruunaruohonvartta, valkoinen osa

2 korianterinjuurta

1 rkl galangalia, hienoksi hakattuna

1 rkl inkivääriä, hienoksi hakattuna

1 tl valkopippuria

1 tl suolaa


Leikkaa kuivatut chilit halki pitkittäissuunnassa ja ravistele siemenet pois. Laita chilit kiehuvankuumaan veteen likoamaan noin 20 minuutiksi ja hakkaa pieneksi silpuksi. Kääri ruokalusikallinen katkaraputahnaa alumiinifoliopakettiin ja laita grillivastuksen alle pariksi minuutiksi, jotta mauta alkavat irtoamaan. Laita chilit, katkaraputahna ja kaikki loput ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Tahnan voi hakata myös kivihuhmareessa, jos on aikaa ja virtaa.

Jatka valmistamalla broileri-nuudelisekoitus:

450g broilerinrintafileetä, pieniksi paloiksi leikattuna

1 rkl vidakkocurrytahnaa

5 vihreää pitkää papua, noin 4cm pätkinä

(5 pientä pyöreää thaimunakoisoa)

200g vermiselliä

4 limenlehteä, ohuina suikaleina

2 rkl kalakastiketta

2 tl juoksevaa palmusokeria

5 korianterinoksaa, hienonnettuna

banaaninlehteä tai foliota

koktailtikkuja


Liota vermiselliä kylmässä vedessä puolen tunnin ajan. Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita hyvin. Leikkaa banaaninlehdestä tai foliosta 20x20 cm paloja. Ota 2 isoa lusikallista sekoitusta ja laita banaaninlehtipalojen päälle. Taittele lehti nyytiksi ja kiinnitä koktailtikuilla. Tässä taitteluhommassa on varmasti joitain hienouksia, joista täysin tietämättömänä taittelin banaaninlehden ensin tötterölle ja suljin sen jälkeen avoimen pään kirjekuoren tapaan.

Vuoraa höyrytyskori banaaninlehdellä tai leivinpaperilla ja asettele nyytit koriin, ei haittaa, vaikka kerroksia tulisi kaksi, ruoka höyrystyy kyllä kypsäksi. Laita kansi korin päälle.

Laita vokin pohjalle vettä noin 1/3 pannun tilavuudesta ja kuumenna kiehuvaksi. Aseta höyrytyskori vokkiin. Varmista, ettei vesi yllä korin pohjaan asti, ettei ruoka kastu. Kannattaa pitää kiehuvankuumaa vettä vieressä, esim. vedenkeittimessä, sillä sitä voi joutua lisäämään höyrystyneen tilalle. Höyrytä ruoka kypsäksi. Tämä ruoka kypsyi alle 15 minuutissa. Varo kuumaa höyryä kun avaat korin kannen.

 

08.03.2009 - 19:23

Siskot kokkaa -blogi heitti hiuksianostattavan jännittävän ruokahaasteen maaliskuulle. Lähikaupan vaaka tulisi ratkaisemaan valmistettavan raaka-aineen, jolle kaveriksi tulisi kokata kotimaista kalaa.

Vaakanumero 42:n arvoitus ratkesi ja nappulan takaa paljastui maustekurkku. Höh, oli ensimmäinen ajatukseni, mutta jo kalatiskille päästyäni mieleeni oli piirtynyt seuraava suunnitelma:

Savusiikaa ja remouladekastiketta


Ostostentekovaiheessa en tullut ajatelleeksi, että asustamme kerrostalossa, kaupungin keskustan tuntumassa, eikä savustuspönttö kuulu taloyhtiömme pienen parkkipaikoilla täytetyn pihan varustuksiin ja vain todella painavat syyt saavat minut hylkäämään kotikeittiöni. Tämä oli sellainen syy. Kokonainen siivottu siika sai lauantaina ylleen kevyen suolauksen ja pääsi pakettiinsa odottelemaan seuraavaa päivää. Lauantai-iltana valmistui myöskin majoneesipohjainen maustekurkkuinen remouladekastike.

Remouladekastike

Tee ensin majoneesi: Majoneesin valmistus ei ole hankalaa kun muistaa pari perusasiaa. Välineiden on oltava puhtaita ja kuivia ja ainesten huoneenlämpöisiä. Valmistusta helpottaa huomattavasti sähkövatkain. Oliiviöljyä kannataa maistaa ennen majoneesintekoa, sillä voimakkaan makuinen öljy tuo oman arominsa majoneesiin.

2 munankeltuaista

½ rkl dijon-sinappia

2 ½ -3 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä

1 rkl valkoviinietikkaa

suolaa

valkopippuria, myllystä

Sekoita kulhossa sinappi, puolet etikasta ja keltuaiset. Kaada oliiviöljyä ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Lisää loppuvaiheessa loppu etikka ja mausteet.

 


Lisää majoneesin joukkoon:

200g ranskankermaa

2 rkl kaprista

1 lihava maustekurkku, pieneksi hakattuna

4-6 anjovisfileetä (n.20g), hienonnettuna

½ dl persiljaa, hienona silppuna

½ dl ruohosipulia, hienonan silppuna

2 rkl hunajaa

suolaa, valkopippuria, sinappia, maun mukaan

Määrät ovat ohjeellisia, itse laittelin suurin piirtein näillä mittasuhteilla, mutta kastiketta kannattaa maistella ja tehdä siitä oman makuinen.

Sunnuntaiaamuna suunnistimme koko perhe, siika kainalossa kohti Keski-Uudenmaan savustusparatiisia, ystäväperheemme vieraanvaraista ulkokeittiötä, jossa savustamon puoli oli huomaavaisesti avattu meitä varten.

Savustuspöntön pohjalle tulee paksuhko kerros leppälastua ja muutama sokeripala. Sokerin tarkoitus on antaa väriä ja kiiltoa kalan pintaan. Purun päälle asetetaan metallinen levy, joka kerää valuvan rasvan sekä ritilä. Ritilän voi voidella öljyllä, ettei kala tarttuisi siihen kiinni.

Kala kuivataan ja sulamattomat suolarakeet pyyhkäistään pois, jonka jälkeen kalan voi laittaa pönttöön. Kansi kiinni ja pönttö tulelle. Valmistamamme kala oli reilun kilon kokoinen ja se valmistui noin puolessa tunnissa. Kun kalan evä irtoaa, on se valmista. Kalan sisään voi myös kurkata ja jos liha ei ole läpikuultavaa, se on kypsää.

 

Kalan kanssa tarjoillaan kesäisesti keitinperunaa ja remouladekastiketta. Näin tuli grillikausi avattua, kesää kohti mennään.

 

 

07.03.2009 - 14:14

Puoliskoni täyttäessä vuosia siirtyi päätäntävälta viikonlopun jälkiruoasta hänelle. Kysymättäkin tiesin, mitä hän tulisi tilaamaan. Olin jo valmiiksi hankkinut tarveaineet kaappiin odottelemaan ja taas tehtiin tiiliskiven painoista suklaakakkua, kakkua jonka ottaisin mukaani autiolle saarelle, jos sellainen valinta tulisi tehtäväkseni.

Tällä annoksella täyttyy pieni vuoka. Normaalikokoiseen, halkaisijaltaan n. 23Cm vuokaan tarvitaan kaksinkertainen annos.


215g voita

215g tummaa suklaata

4 kananmunaa

1 dl sokeria

1 ½ dl kuohukermaa


Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele irtoreunavuoka. Mittaa voi, suklaa ja kerma kulhoon ja sulata ainekset vesihauteessa. Kaada sokeri suklaaseokseen koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut. Sekoita isossa kulhossa munat juuri ja juuri sekaisin. Lisää suklaaseon munien joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 40 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa ritilän päällä ja kumoa vasta hyvin jäähtyneenä. Peittele kakku hyvin kelmulla ja anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.

Kakun voi kuorruttaa suklaalla, mutta mielestäni riittää, kun pinnalle ripottelee kaakaojauhetta. Tarjoile kakku kerma-mascarponevaahdon ja marjojen kanssa. Hyvä marjakastike syntyy, kun puserrat pehmeitä vadelmia tai viinimarjoja siivilän läpi. Syntyneen soseen voi makeuttaa sokerilla tai maustaa sopivalla liköörillä.

05.03.2009 - 15:32

Tällä reseptillä voidaan valmistaa myös lasagnen tapainen vuokaruoka, jolloin munakoisoviipaleita ei rullata. Tällöin ainekset asetellaan uunivuokaan kerroksittain. Munakoisorullat tarjoillaan vihreän salaatin kanssa.


Munakoisorullat:

1 iso munakoiso

2 rkl vehnäjauhoa

2 munaa

50g parmesanjuustoa, raastettuna

basilikanlehtiä

250g mozzarellajuustoa

suolaa, mustapippuria, oliiviöljyä


Tomaattikastike:

oliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä

1 sipuli

1 varsisellerin varsi

1 tölkki luumutomaatteja


Tee ensin tomaattikastike. Silppua sipuli, valkosipuli va varsiselleri hienoksi silpuksi. Kuumenna oliiviöljyä pannulla, lisää sipulit ja varsiselleri, kuullota hetki. Lisää tomaattisäilyke, suolaa ja pippuria. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin puoli tuntia.

Leikkaa munakoiso pituussuunnassa noin ½ cm paksuisiksi viipaleiksi. Riko munien rakenne haarukalla ja mausta suolalla ja pippurilla. Jauhota munakoisoviipaleet ja kasta muna-mausteseokseen. Kuumenna reilusti oliiviöljyä isolla pannulla. Lisää munakoisoviipaleet kuumaan öljyyn ja paista molemmilta puolilta kullanruskeiksi. Valuta ylimääräinen oliiviöljy talouspaperin päällä.

Laita munakoisot tasaiselle alustalle ja ripottele päälle suolaa, pippuria ja puolet parmesanraasteesta. Asettele jokaisen viipaleen päälle 3 basilikanlehteä ja pari ohutta mozzarellaviipaletta. Käytä täytteeksi noin puolet mozzarellamäärästä. Rullaa munakoisoviipaleet rullalle.

 

Laita vuoan pohjalle ohut kerros tomaattikastiketta. Asettele munakoisorullat tomaattikastikkeen päälle saumakohta alaspäin. Lusikoi loppu tomaattikastike rullien päälle. Laita loput mozzarellaviipaleet ja parmesanraaste päälimmäiseksi. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes paistos on saanut väriä ja juusto hieman kuplii.

 

03.03.2009 - 13:29

Sattui kommunikaatiokatkos kauppalähetin kanssa. Tilasin raakaa chorizoa ja sain ilmakuivattua. Ruoanvalmistukseen sopii parhaiten raaka chorizo, joka on syytä keittää tai paistaa ennen pataan laittamista. Ilmakuivattua kestomakkaraakin voi käyttää, mutta pienempinä määrinä, sillä maku on voimakkaampi ja ihan kuin muuttuisi jollain lailla pistäväksi lämmitettäessä, mutta se on kai makkarakohtaista.


350g porsaan ulkofileetä

6 pientä perunaa

3 porkkanaa

3 valkosipulinkynttä

1 sipuli, lohkoina

150-200g chorizo-makkaraa

1 tl kuivattua timjamia

kanalientä

yrttisuolaa

1 dl ranskankermaa

1 ½ tl vehnäjauhoja

persiljaa

valkopippuria


Ruskista lihat pannulla voin ja öljyn sekoituksessa, mausta suolalla ja pippurilla. Viipaloi valkosipuli, lohko sipuli ja pilko perunat ja porkkanat reilunkokoisiksi paloiksi. Lisää kasvikset ja timjami pannuun possujen kanssa. Ruskista aineksia muutaman minuutin ajan ja kaada päälle kanalientä sen verran, että se juuri ja juuri peittää ainekset. Pane kansi päälle ja anna porista miedolla lämmöllä reilu puolituntinen.

Sekoita keskenään ranskankerma ja jauhot ja lisää suurus pataan. Sekoittele varovasti ja anna kiehua vielä pari minuuttia. Lisää pataan pilkottu makkara. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa tai valkopippuria. Lisää persilja juuri ennen tarjoilua.

Perunat voi kokonaan jättää pois tai korvata itselleen mieluisalla kasviksella. Koska valmistin ruokaa Siiviläsuuta silmälläpitäen, ovat potaatitkin mukana, vaikka eivät kaikkien ruokalautaselle päätyneetkään.

 

01.03.2009 - 14:17

Siiviläsuun myötä perheestämme on tullut suosittu. Kutsuja synttäreille ja kissanristiäisiin satelee huomattavasti entistä elämäämme enemmän. Kaikki haluavat Siiviläsuun kutsuilleen. Taas vietettiin yksi lauantaipäivä sukulaisissa ja illalla valmistettiin vain pikaruokaa, sisäfileepihvejä ja salaattia.

Meillä isäntä paistaa pihvit ja minä valmistan kaiken muun. Lisäkkeeksi tehtiin salaattia parsakaalista, vihreistä pavuista sekä sokeriherneistä. Resepti on nyysitty Appelsiineja ja hunajaa -blogista. Salaatin kastike maistui koko perheelle niin hyvin, että jäätiin aterian päätteeksi istuskelemaan pöytään ja nuolemaan salaattikipon pohjaa. Poikkesin vähän reseptissä, nigellansiemeniä kaapistani ei löytynyt ja soijakastike oli ihan vaan tavallista vähäsuolaista kikkomansoijaa.

Nuoltu on..

Pihvinpaistossa neuvojia riittää. Minä en huomaa, onko pihviä tökitty paistamisen aikana tai onko ensimmäistä puolta paistettu vain hetki, vai niin kauan, että raaka puoli alkaa hikoilla. Tärkein sääntö kuitenkin lienee, että lihan on oltava huoneenlämpöistä, pannun on oltava kuuma, mutta pintaa ei kuitenkaan saa polttaa. Näillä isännän pihvinpaisto-ohjeilla tulee kelpo pihvit:

Anna lihan lämmetä huoneenlämpöiseksi, tämä vie vähintään pari tuntia. Jos paistat pihvin kylmänä, kuoresta tulee rapea ja maukas, mutta sisus jää liian raa'aksi. Jos olet ostanut sisäfileen pötkönä, tee siitä 2-3 cm:n paksuisia pihvejä, painele pihvit käsin hieman ohuemmiksi. Jos haluat, voit jo tässä vaiheessa ripotella lihaan pippuria ja suolaa. Maustamisajankohdasta on myös erilaisia mieltymyksiä. Joidenkin näkemysten mukaan suolaaminen tässä vaiheessa kuivuttaa pihvin. Minä en osaa sanoa pihvistä, milloin se on suolattu, puoliskoni taitaa lisätä suolan milloin mitenkin.

Kuumenna valurautapannu kuumaksi ja lisää voita ja hiukan öljyä. Laita pihvi paistumaan, älä kuitenkaan laita samanaikaisesti kuin korkeintaan kaksi pihviä, jotta pannun kuumuus riittää.

Pihvin paistoaika riippuu halutusta kypsyysasteesta ja pihvin paksuudesta. Yksi ohje mediumpihvin paistoajaksi on minuutti/sentti/puoli, ihan pelkästään kelloon ei kuitenkaan voi luottaa, enkä ole koskaan puoliskollani kelloa nähnyt tässä touhussa. Paistaessasi ensimmäistä puolta pihvistä, voit jo säätää lämpötilaa pienemmälle. Pihvi käännetään ja samalla vähennetään hiukan lämpöä. Pihvi käännetään vain kerran, eikä sitä saa tökkiä kesken kypsennyksen.

Kun kypsän puolen pinta alkaa ”hikoilemaan” kunnolla, pihvi alkaa olla jo mediumplussaa. Voit myös ruskistaa pihvin pinnan pannulla ja kypsentää loppuun uunissa 175 asteessa folion alla. Näin paksukin pihvi säilyttää mehukkuutensa, kypsyy tasaisesti mediumiksi, eikä taatusti kärvenny. Tournedot käytetään meillä uunissa aina ruskistuksen jälkeen. Pihvi maustetaan suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla viimeistään tässä vaiheessa. Meillä oli pakkasessa  persiljavoita uudenvuoden jäljiltä, joten sitä sitten veistelin vielä pihville.

Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.