|
|
|||
|
28.02.2009 - 09:31
Nämä ovat ihan supersuklaisia pikkuleipiä. Pikkuleipä jää ihanasti kostean pehmeäksi ja suolainen maapähkinävoi sointuu taivaallisesti suklaan makuun. Mielestäni pikkuleipiin käy parhaiten tavallinen taloussuklaa, prosenttisuklaalla ei tarvitse hienostella näissä. Vaaleaksi suklaaksi käy mikä hyvänsä laadukas maitosuklaa. Olen käyttänyt Fazerin sinistä ja tällä kertaa Fazerin vaaleampaa maitosuklaata. Tämä vaalea maitosuklaa oli hyvä valinta, kahden suklaan makuero tuli selvemmin esille. Kaakaojauheen on ehdottomasti oltava tummaa, Van Houtenia tai vastaavaa.
Pikkuleivät 125g voita 120g tummaa suklaata 3 dl tomusokeria 3 kananmunaa 1 ½ dl vehnäjauhoja 1 dl kaakaojauhetta 1 ½ tl leivinjauhetta 120g maitosuklaata
Täyte 150g maapähkinävoita 1 dl tomusokeria Sulata tumma suklaa ja voi varovasti vesihauteessa. Voin ei tarvitse olla aivan juoksevaa, tärkeintä on, että saat ne sekoittumaan keskenään tasaiseksi massaksi. Jos suklaa ja voi ovat kovin kuumia ja juoksevia, joutuu taikinaa jäähdyttelemään pitkään ennen kuin se kovettuu leipomiskelpoiseksi. Vatkaa kananmunat löysäksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kananmunavaahto haaleaan suklaa-voiseokseen. Siivilöi kuivat aineet taikinan joukkoon ja sekoita hyvin. Kuutioi maitosuklaa. Sopiva koko mielestäni on, kun yhden Fazerin suklaapalan leikkaa neljään osaan. Kovin pientä rouhetta ei kannata tehdä, sillä on tarkoitus, että maitosuklaapalat tuntuvat suussa. Sekoita suklaarouhe taikinaan. Ota taikinasta teelusikalla möykkyjä leivinpaperille, jätä möykkyjen väliin leviämisvaraa. Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan taikinasta pitäisi pyörittää käsin pikku pallosia. Jotta taikinasta saisi kunnollisia palloja, pitäisi sitä kovettaa jääkaapissa aika pitkään ja uunissa palloset levähtävät lätyiksi kuitenkin, aikaa kuluu ja kädet sotkeentuvat, ei ole mielestäni vaivan arvoista. Paista pikkuleipiä uunissa 175 asteessa 12-13 minuuttia. Varo paistamasta liikaa, pikkuleivät jäävät pehmeiksi ja kakkumaisiksi. Nosta pikkuleivät ritilälle jäähtymään. Sekoita keskenään maapähkinävoi ja tomusokeri. Laita nokere seosta yhdelle pikkuleivälle ja nosta toinen kanneksi päälle. Täytä samoin kaikki pikkuleivät ja tarjoa. Pikkuleivät maistuvat lämpiminä vaniljajäätelön kanssa. Tiiviissä rasiassa säilytettynä pikkuleivät muuttuvat seuraavaan päivään mennessä leivosmaisiksi ihanuuksiksi.
25.02.2009 - 14:57
..eli yksi erinomainen kaalisalaattiresepti. Olisi pitänyt laittaa vähän porkkanaa joukkoon, ettei näyttäisi ihan olmilta, mutta sen asemesta nautin salaattini kukalliselta lautaselta.
Puolikas valkokaali 1 dl majoneesia 1 dl turkkilaista jugurttia 2 tl raastettua piparjuurta Liemi: 1 dl vettä 0,5 dl etikkaa 0,5 dl sokeria suolaa mustapippuria laakerinlehti 1 valkosipulinkynsi, pilkottuna Raasta kaali karkeaksi raasteeksi. Keitä liemi, poista laakerinlehti ja sekoita kaaliraasteenjoukkoon. Valuta ylimääräinen liemi pois. Sekoita joukkoon maustamaton jugurtti ja majoneesi, mausta piparjuurella. Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria tai makeutta.
24.02.2009 - 09:54
Perjantaina tuli ensimmäinen tili kotihoidontuella eletyn jakson jälkeen. Tilistä leijonan osan lohkaisi laukku, jota olin jo alkusyksystä käynyt silittelemässä eräässä keskustan liikkeessä. Perjantai-iltapäivällä, töistä päästyäni lensin laukkuliikkeeseen ja juhlavin mielin lunastin itselleni tämän ylellisyystarvikkeen. Elämän kalleus alkoi pyörryttää minua vasta ruokakaupassa ja perhettä on nyt ruokittu pakasteseillä, kaalilla ja kas, tonnikalalla:
Tonnikalapasta: 2 varsisellerin vartta 1 sipuli 3 pientä porkkanaa 3 valkosipulinkynttä 2 anjovisfileetä 1 prk tomaattimurskaa 2 rkl tomaattipyreetä kasvislientä basilikaa 1 prk tonnikalaa pinjansiemeniä keltaisia rusinoita Silppua sipuli, valkosipuli, porkkanat ja varsiselleri hienoksi silpuksi. Selleri antaa mielestäni todella hyvän lisän tomaattikastikkeen makuun, en vain missään nimessä halua sellerinpalasta suuhuni pureksittavaksi. Silppusin sellerit siis todella pieneksi bamixin monitoimisilppurilla. Samalla hurautuksella meni silpuksi niin sipulit, kuin porkkanatkin, eivätpä jääneet nekään Siiviläsuun siivilään.
Kuullota silppua oliiviöljyssä pannulla. Lisää anjovis ja mössää se puuhaarukalla tahnaksi. Lisää kasvisliemi, tomaattimurska, tomaattipyree, rusinat ja basilika. Hauduta kastiketta puolisen tuntia. Lisää paahdetut pinjansiemenet ja tonnikala. Anna kiehahtaa hissukseen. Tarjoa pastan ja parmesanraasteen kanssa. 23.02.2009 - 14:55
Niinhän siinä sitten kävi, kun minusta tuli työssäkäyvä ihminen, saapuivat puolivalmisteet keittiööni. Oolannin pottuainekset otettiin heti käyttöön, kun halusin vaihtaa perunankuorinnan laatuaikaan lapsen kanssa.
400g naudan paistijauhelihaa 400g Oolannin perunamuusiaineksia maitoa 4 suikaletta pancettaa sipuli kanttarellifondia yrttisuolaa valkopippuria valkosipulijauhetta Ruskista sipuli- ja pansettasilppua pannulla, lisää jauheliha ja jatka ruskistamista. Mausta suolalla, pippurilla ja valkosipulijauheella. Valmista perunamuusi ohjeen mukaan. Sekoita vuoassa perunamuusi ja jauheliha. Tarkista maku. Tässä vaiheessa lorautin joukkoon vielä kanttarellifondia. Paista uunissa 175 asteessa 30-45 minuuttia. 22.02.2009 - 09:26
Täma ohje on ”vähän-niinku-thaimaalainen”, tarkoittaen siis sitä, että kaikki vähänkin erikoisempi on korvattu jollakin kaapista löytyneellä arkisemmalla tuotteella: katkaravut pakasteseillä, tuore kookos pussihiutaleilla ja hapanimelä luumusäilyke vauvanruoalla. Tuloksena oli kuitenkin maukas ja erilainen kalapihvi. Currytahnan voi valita oman maun mukaan, minulla sattui olemaan punaista valmistahnaa, joten käytin sitä. Kalakakkuset: 1 paketti pakasteseitä 1 dl kookoshiutaleita 1 rkl currytahnaa 5 kevätsipulia kourallinen korianterinlehtiä suolaa öljyä luumukastike: 1 rkl luumusosetta 1 ¼ riisiviinietikkaa 1 dl sokeria 1 tl hienoksi hakattua chiliä Tee ensin kastike. Kaada viinietikka kattilaan ja kuumenna varovasti. Lisää sokeri ja luumusose. sekoita kunnes sokeri on sulanut ja anna kiehua siirappimaiseksi. Kaada kulhoon ja lisää chili, siirrä sivuun jäähtymään. Laita kalapihviainekset tehosekoittimeen ja sekoita suht tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta pihvejä ja paista ne öljyssä pannulla. Valuta liika öljy pihveistä talouspaperin päällä ja tarjoa luumukastikkeen ja vihannesten kanssa. Uunivihannekset: punainen ja vihreä paprika sipuli munakoiso valkosipulia oliiviöljyä merisuolaa Pilko kasvikset reiluiksi paloiksi. Itketä munakoisoviipaleet. Nosta palat uunivuokaan ja kaada päälle reippaasti oliiviöljyä, lisää viipaloitu valkosipuli ja suolaa, sekoita. Grillaa vastuksen alla ruskeapilkullisiksi.
21.02.2009 - 15:49
Taikina: 150g raejuustoa 150g voita 2 ¾ dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta Täyte: 200g mantelimassaa 2 dl mantelilastuja 1dl ranskankermaa 1 sitruunan raastettu kuori ja mehu 1 kananmuna 2tl jauhettua kardemummaa ½ ananas 2 banaania
Sekoita keskenään pehmeä voi, raejuusto ja jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Painele taikina jauhoteteuin käsin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Raasta mantelimassa ja yhdistä se vatkaamalla ranskankermaan. Vatkaa joukkoon muna ja sitruunankuosi, sekä mehu. Sekoita joukkoon mantelilastut ja kardemumma. Leikkaa ananas kuutioiksi ja pilko banaani noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Aseta hedelmät piirakkapohjalle ja kaada täyte päälle. Sekoita täytettä hedelmiin. Paista uunissa 170 asteessa 35-40 minuuttia.
18.02.2009 - 20:23
Liharullat ja omena-fenkolihöystöä 500g naudan sisäpaistia parmesania, raasteena 4 valkosipulinkynttä, viipaleina kourallinen lehtipersiljaa, revittynä suolaa, mustapippuria Kastike oliiviöljyä 1 ½ dl punaviiniä 1 sipuli, hienonnettuna 2 varsisellirin vartta, hienona silppuna 2 rkl tomaattipyreetä 1 tölkki säilöttyjä kirsikkatomaatteja 1 tölkki tomaattimurskaa 4 dl vettä basilikaa Leikkaa paisti ohuiksi viipaleiksi ja mätki lihoja lihanuijalla. Mausta viipaleet suolalla ja pippurilla ja ripottele pinnalle parmesania, persiljasilppua sekä valkosipulia. Rullaa viipaleet kääryleiksi ja kiinnitä koktailtikuilla.
Kääryleet täytössä
Tee kastike: Kuumenna oliiviöljyä isolla paistinpannulla tai padassa. Vähennä lämpöä, lisää liharullat ja paista kunnes liha on saanut väriä kauttaaltaan. Lisää lämpöä jälleen, kaada punaviini lihojen päälle ja anna kiehua hiljalleen kunnes viini on haihtunut puoleen. Siirrä lihat hetkeksi pois pannusta. Lisää sipuli ja selleri. Sekoita hyvin ja keittele kunnes viinin loput ovat lähes kokonaan haihtuneet. Laita lihat takaisin pannuun. Lisää säilötyt tomaatit ja veteen sekoitettu tomaattipyree. Mausta suolalla, pippurilla ja basilikalla. Vähennä lämpöä ja peitä pannu kannella niin, että höyryä pääsee haihtumaan. Hauduta miedolla lämmöllä pari tuntia välillä sekoitellen.
il ragu Tomaattikastikkeen voi tarjoilla pastan kanssa alkuruokana ja lihat pääruokana salaatin tai kasvisten kanssa. Me jätimme pasta-annoksen kokonaan toiseen ateriakertaan ja nautimme vain pienen antipaston, parmankinkkua ja persikkaa. Lihakääryleiden kanssa syötiin omena-fenkolihöystöä. antipasto di pesche e prosciutto di parma.
17.02.2009 - 09:00
Minulla on syytä epäillä, että joskus, jossain elämänvaiheessa saan kutsun iltamiin, joiden teemana on italialainen keittiö. Tiramisu on klassikko, jota tuskin voidaan näissä juhlissa ohittaa. Aivan epäselvää on, koska kutsu kuuluu ja kuka tiramisun tekee, mutta katsoin parhaaksi jo hieman harjoitella optimaalisen rakennelman löytämiseksi. Osaanpahan sitten ainakin kertoa oman näkemykseni siitä, miten kakku kasataan. Aloitin harjoitukset suklaisella tiramisumuunnelmalla. Käytin viinaksena amarettoa, koska sitä löytyi kaapista. Tiramisun voi tehdä annoskulhoihin tai yhteen isompaan astiaan.
Tällä ohjeella tulee noin 6 annosta: 6 kananmunaa (6 keltiäistä ja 3 valkuaista) 1 ¼ dl sokeria 500g mascarponea 4 cl marsalaa tai amarettoa 2 ½ dl vahvaa haaleaa kahvia ½-1 pakettia savoyardikeksejä 200g tummaa suklaata ½ dl kaakaojauhetta Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja jatka vaahdottamista. Vatkaa kolme valkuaista vaahdoksi ja lisää mascarponeseokseen. Sekoita kahvi ja marsala/amaretto keskenään ja kasta muutama keksi nopeasti seokseen. Pane keksit kerrokseksi annoskulhojen pohjalle. Sulata suklaa vesihauteessa ja jaa siitä puolet keksien päälle. Suklaa on hyvä saada mahdollisimman ohueksi kerrokseksi. Paksu, yhtenäinen suklaakerros on kovettuessaan hankala lusikoitava, ohut verkkomaisesti roiskittu suklaa sen sijaan vain rouskahtaa mukavasti mennessään. Annostele puolet mascarponeseoksesta suklaan päälle. Kasta taas keksejä kahviin ja tee toinen kerros kekseistä, suklaasta ja mascarponeseoksesta. Peitä annokset tuorekelmulla ja anna maustua jääkaapissa vähintään 5 tuntia. Ripottele tiramisujen pinnalle kaakaojauhetta juuri ennen tarjoilua. Huomasin että seuraavana päivänä, kunnolla vetäydyttyään, tiramisu oli entistäkin herkullisempaa. Luulen, että käyttämäni kahvi oli, ainakin alkuun, hieman liian lämmintä ja keksit imaisivat sitä aimo hörppäyksin. Viiden tunnin vetäytymisen jälkeen keksit tuntuivat muuta massaa kosteammilta, mutta seuraavana päivänä erot olivat tasoittuneet ja koko jälkkäri tuntui täydellisen mehevältä.
15.02.2009 - 13:46
Olimme päiväsaikaan syntymäpäiväkesteillä ja illalla, kotiintullessa elimistö vaati kaiken makean mussutuksen päälle jotakin pientä suolaista huikopalaa. Pekoniin käärittyjä pikku kananpaloja oli mukava dippailla siiderietikkakastikkeeseen ja napsia käsin. Bocconcini di pollo con aceto alle mele 2 broilerin rintafileetä 6 ohutta pancettaviipaletta (tai savupekonia) 12 salvianlehteä oliiviöljyä
Leikkaa broilerin rintafileet kuuteen yhtäsuureen osaan. Puolita isot pekoniaviipaleet, jos viipaleet ovat pienehköjä, kananpalan käärimiseen tarvitaan kokonainen viipale. Kääri pekoniviipaleet kananpalojen ympärille siten, että jokaiseen pakettiin tulee myös yksi salvianlehti. Paista kananpaloja keskilämmöllä oliiviöljyssä hetki niin, että pekoni kiinnittyy kananpalan ympärille. Vähennä lämpöä ja kypsennä kananpalat hissukseen kypsiksi. Käännä palat varovasti kypsennyksen aikana. Valuta ylimääräinen öljy pois talouspaperin päällä ja tarjoile heti. Siiderietikkakastike 120 ml oliiviöljyä 4 rkl siiderietikkaa tuoretta persiljaa, hienonnettuna suolaa, mustapippuria Tee kastike kananpalojen kypsennyksen aikana. Laita kaikki ainekset pieneen kulhoon ja vispaa hyvin sekaisin, kunnes kastike alkaa hieman paksuuntumaan. Tarjoile kastike kananpalojen kanssa. 14.02.2009 - 09:37
Sain Mimmi Mutikaiselta tunnustuksen. Tuhannet kiitokset Mimmi, tämä lämmitti sydäntäni. Hyvää ystävänpäivää kaikille blogissani vieraileville. 13.02.2009 - 18:34
Kun pikkulapsi alkaa syödä muun perheen kanssa samaa ruokaa, tulee entistä enemmän kiinnitettyä huomiota siihen, mitä omaankin suuhunsa laittaa. Pidän itseäni kaikkiruokaisena, syön maksaa, veriruokia, äyriäisiä, nilviäisiä, melkein mitä vain, paitsi lämmintä lohta. Lohi vain tökkäisee kurkussa ja alkaa tehdä tuloaan ulospäin. Olen yrittänyt kovasti, sillä lohen rasvat ovat äärimmäisen terveellisiä, ei vain minulle, vaan etenkin pienelle Siiviläsuulle. Rakkaani, puoliskoni EritysialojenAsiantuntija kysyy säännöllisesti; "onko Siiviläsuu syönyt lohta tällä viikolla?" Hän pelkää, että poika parka jää vaille omegoitaan ja kokee äitinsä kohtalon, jonka on tyytyminen mekaanisiin aivoihin ja ameban muistikapasitettiin. Siiviläsuu on saanut lohta tällä viikolla, viimeviikolla ja sitä edellisellä ja ihan joka viikko siitä asti, kun hän sai kalaa alkaa syömään, useinkaan minä en ole silloin osallistunut aterialle. Yritin nyt tehdä lohiruoan, jota voisimme molemmat syödä. Heti ponnahti ajatuksiin seuraava pulma: Normaalisti käyttäisin kastikkeen tekoon kermaa. Olen elävä esimerkki siitä, etteivät Pekka Puskan teesit päde jokaiseen. Vuosien kermalla ja voilla läträäminen, ei ole vienyt minua perikatoon, päin vastoin. Kokonaiskolesteroli on kolmen kieppeillä ja suhteet kunnossa, mutta entä Siiviläsuu. Mitä jos hänen maksansa ei poista pahoja rasvoja samalla tavalla kuin minun? Voiko hoikalle Siiviläsuulle antaa kermaa? Onko parempi antaa kasvirasvavalmisteita? Kuka sen tietää mitä niissä sitten on ja miten ne vaikuttavat pieneen mieheen, keinotekoisia valmisteita kun ovat. Kaikkea sitä joutuu miettimään, tämä ihmispolo. Olen tullut siihen lopputulokseen, että yritän valttää Siiviläsuun annoksissa molempia peikkoja, mutta jos jotain päätän laittaa, vähän vuorottelen kerman ja kasvirasvavalmisteen välillä. Kolmaskin pohdiskelun aihe on, koskien lohta. Lapselle ei suositella annettavaksi Itämeren lohta kovin usein sen korkeiden vierasainepitoisuuksien vuoksi, yleensä ostankin sitten norjalaista lohta, niin tälläkin kertaa. Se on edullista ja siitä saa leikattua kunnollisia kuutioita.
Kylmäsavulohipasta 200g kylmäsavulohta, paloina 200g lohifileetä, kuutioina 2 dl kermaa tai kasvirasvavalmistetta 1-2 salottisipulia, silputtuna ruohosipulia valkoviiniä mustapippuria Kuullota sipulia pannulla, lisää kylmäsavulohipalat ja paista hetki. Kaada kerma pannulle, lisää valkoviiniloraus ja lohikuutiot. Anna kastikkeen pulpahtaa pari kertaa ja jätä hautumaan miedolle lämmölle pariksi minuutiksi. Mausta suolalla, mustapippurilla ja ruohosipulilla. Keittelin arkipäivänä kastikkeen kanssa tummaa proteiinipastaa, mutta ihan kurmeetahan tästä saisi tuorepastalla. Lisää kastike keitetyn pastan joukkoon ja sekoita. Jätä vetäytymään noin viideksi minuutiksi ja tarjoile. 12.02.2009 - 20:19
Ruotsalaisen TV-kokin semifreddot ovat jääneet mieleeni, vaikka en juuri muuta hänen keitoksistaan muista kuin ”lite sockerrrrrrrrr och citrrrrrrrrrronsaft” joita molempia laitettiin kaikkeen. Tähän ei tule sitruunamehua, vaan appelsiini ja määrät ovat vähän sinnepäin.
2 dl marenkeja 150g ricottajuustoa 250g mascarponejuustoa 1 ½ dl tomusokeria 2 rkl punssia 1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu Murskaa marengit karkeaksi rouheeksi. Sekoita Ainekset keskenään ja kaada seos annosvuokiin. Laita vuoat pakastimeen vähintään 2-3 tunniksi. Jälkkärin voit valmistella näin pitkälle myös edellisenä päivänä. Ota semifreddo pakkasesta 15 minuuttia ennen tarjoilua. Kuori ananas ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Aseta jälkiruokalautasille ananasviipaleita limittäin ja kumoa semifreddot lautasille ananasten päälle. Kun vuoan kastaa lämpimään veteen, semifreddo irtoaa helpommin. Aseta ananasviiaple kunkin annoksen päälle ja tarjoile kuuman kinuskin kanssa. Kinuskinkeitto-ohjeita en sen tarkemmin miettinyt, sillä purkillinen sokeroitua maitotiivistettä odotteli kaapissa keittämistä ja muodonmuutosta Dulce de Lecheksi.
Minä en tällaisesta herkusta ollut tietoinen, ennen kuin löysin ohjeet Bella Vanillan blogista. Ohje meni kutakuinkin näin: Laita ehjä tölkki kattilaan ja täytä kattila vedellä niin, että purkki on kokonaan veden alla. Kiehauta vesi kiehuvaksi ja laske lämpöä niin, että vesi kiehuu koko ajan hiljakseen. Keitä noin kolmen tunnin ajan. Säilykepurkin keittely oli tosi hauska ja helppo kokeilu ja teen toistekin, Dulce de Leche sopi tähän(kin) jälkkäriin kuin nenä päähän.
10.02.2009 - 19:37
Tein lammascurryä currypurnukan ohjeella, tai vähän sinne päin ja hyvä tuli. Olen soveltanut monen laisia reseptejä tätä ruokaa tehdessäni, yksinkertaisempia ja hieman enemmän vaiheita sisältäviä, mutta lopputulos on aina ollut suurin piirtein loistava. Ruoka on niin helppo tehdä, että eniten onnistumiseen vaikuttaa currytahnan laatu. Omatekemäni on ollut maultaan hyvää, mutta rakenteeltaan karkeampaa kuin esimerkiksi tämänkertainen valmistahna. Olen joskus ostanut myös erään helsinkiläisen ravintolan omaa tuotetta ja myönnettävähän se on, etten sen parempaa ole toistaiseksi saanut, mutta tänään siis valmistahnaa.
Massaman-lammascurry eli MASSAMAN KAEK 1 prk kookosmaitoa 2 rkl massaman-currytahnaa 500g lampaan ulkofileetä kuutioina 2 rkl tamarindilientä 3 rkl palmusokeria 3 rkl kalakastiketta 3 rkl tamarindilientä 4 pientä perunaa, kuutioituna 4 rkl paahdettuja maapähkinöitä 3 salottisipulia, karkeasti pilkottuna Kuumenna öljy vokissa, lisää currytahna ja sokoita hyvin, paista 1 ½ minuutin ajan. Lisää kuutioitu liha ja kookosmaito, kiehauta. Lisää palmusokeri, tamarindiliemi ja kalakastike, sekoita hyvin. Lisää perunat ja sipulit ja anna kypsyä keskilämmöllä, kunnes perunat ovat sopivasti pehmenneet. Curryyn voi laittaa myös useampia kokonaisia pikkusipuleita, mutta minun sipulit olivat vähän isompia, joten pilkoin ne. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa maapähkinät.
08.02.2009 - 10:01
Aina on syytä juhlaan, kun jos vain haluaa syitä etsiä. Menestyksekäs ensimmäinen työviikko on hyvä juhlan aihe ja ihanan pehmeä, vaahtomainen valkosuklaajälkiruoka oivallinen tapa juhlistaa tätä tapahtumaa. Päätin siis ryhtyä terriinin tekoon. Sana terriini jo sinänsä kuulostaa siltä, että en voi kuin epäonnistua, mutta pakkohan tätä reseptiä oli kokeilla ja onneksi kokeilin. Vesihauteet olivat turhaan minua pidätelleet aikaisemmin, mutta nyt ryhdyin rohkeasti tuumasta toimeen ja tulos oli odotettuakin ihanampi. Terriinivuokaa en omista, vaan tein jälkiruoan pitkänomaiseen silikoniseen leipävuokaan. Kelmusta tulleet rypyt peittyivät kaakaojauheen alle, joten leipävuoka ajoi asian hyvin. Ainoa munaus oli, että siivilöin kaakaota terriinin päälle liian runsaalla kädellä ja se pääsi vähän leikatessa valumaan, joten näky ei ole mitenkään erityisen kaunis, maku pelastaa tässä tilanteessa kuitenkin kaiken.
Kakkupohja 1 kananmuna ¾ dl sokeria ¾ dl vehnäjauhoja ¾ tl leivinjauhetta 2 rkl kermaa
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon vehnäjauho-leivinjauheseos. Lisää kerma. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille vuoan kokoiselle alalle Paista uunissa 200 asteessa noin 5 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle alustalle ja poista leivinpaperi lämpimänä, ennen kuin se ehtii tarttua kiinni.
Täyte 160g valkoista suklaata 1 kananmuna 1 liivatelehti 3 dl kuohukermaa
Liota liivatelehti kylmässä vedessä. Sulata suklaa varovasti vesihauteessa. Suklaan lämpötila ei saa nousta yli 40 asteen, minä käytin mittarina pikkurilliä, johon sulava seos ei tuntunut kuumalta. Sulavaa seosta saa hämmentää. Vatkaa kananmuna kypsäksi vesihauteessa ja lisää joukkoon hyvin puristettu liivate. Sekoita huolella ja tarkista, että seos on tasaista, ennen kuin lisäät sen suklaan joukkoon. Lisää kevyesti vatkattu kermavaahto suklaa-kananmunaseokseen. Kumoa täyte kelmulla vuorattuun pitkänomaiseen vuokaan ja aseta muotoon leikattu kakkupohja kanneksi. Anna terriinin hyytyä jääkaapissa 4-5 tuntia ennen kumoamista. Poista kelmu ja peitä terriinin pinta kaakojauheella. Tarjoile marjakastikkeen kanssa.
07.02.2009 - 19:44
Ankanrintafileet ovat isoja. Periaatteessa yhdestä fileestä riittäisi kahdelle, mutta sekä minä, että puoliskoni olemme molemmat huomanneet pitävämme enemmän fileen kapeammasta päästä. On siis aivan mahdotonta päättää, miten se filee jaettaisiin. Tavallaan Siiviläsuu on tullut ratkaisemaan ongelmamme, hän istuu pöydän päässä, oma iltapuuro jo vatsassaan, vaatimassa "isääää" eli lisää ankanlihaa, posket rasvasta kiillellen. On siis aivan pakko ostaa kaksi fileetä à 350g kappale. Toisaalta, syömme aika keveitä lisäkkeitä, joten ankanrintaa maistuu isompikin palanen.
Kastike 2 salottisipulia 2 dl punaviiniä 1 dl ankanrintojen paistossa syntynyttä nestettä 2 rkl balsamiviinietikkasiirappia ½ dl portviiniä voita suolaa, mustapippuria Keitä punaviini ja silputtu sipuli kattilassa kunnes punaviini on haihtunut puoleen. Lisää paistoliemi ja portviini ja kiehauta seos. Kiillota kastike lisäämällä suolatonta kylmää voita kevyesti sekoittamalla. Lisää balsamiviinietikkasiirappi ja mausta suolalla ja pippurilla. Balsamiviinietikkasiirapin voit korvata balsamiviinietikalla ja sokerilla. Hunaja-sipulimarmeladi Ensi kerralla, joka tulee takuuvarmasti, valmistan tätä kaksinkertaisen satsin: 2-3 sipulia 2 rkl hunajaa 1 rkl voita 1 appelsiini mustapippuria Viipaloi sipulit ohuiksi viiapleiksi ja kuullota voissa. Lisää juokseva hunaja ja appelsiininkuoresta vuoltuja ohuita suikaleita Lisää appelsiinin mehu ja anna sipuleiden hautua hiljalleen pehmeiksi. Mausta pippurilla. Karpimman version voisi valmistaa korvaamalla osan hunajasta makeutusaineella tai vaihtamalla sen kokonaan esim agavesiirapiksi. Makeutta ei voi jättää kokonaan pois, enkä nipota silloin kun herkutellaan, joten hunajalla mentiin!
Ankanrinta Laita ankanrinnat kylmälle pannulle rasvapuoli alaspäin. Kuumenna pannu ja ruskista rasvapuoli hyvin rapeaksi. Käännä ankanrinnat ja ruskista ”vatsapuolta” vain hetken. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista uunissa 200 asteessa 8-10 minuuttia. Anna vetäytyä hyvin ennen viipalointia. Paista ankanrintojen päälle vähässä voissa siitakesieniä ja tarjoile hunaja-sipulimarmeladin sekä balsamiviinietikkakastikkeen kanssa.
04.02.2009 - 19:06
2 dl ohra-riisisekoitusta 300g lohifileetä, kuutioina 4 dl vettä kasvisliemikuutio 10 cm pala purjoa 1 muna 2 dl maitoa 1 dl juustoraastetta tilliä pippuria (esim. musta-, valko- ja viherpippurisekoitusta) Kypsennä ohra-riisisekoitus pakkauksen ohjeen mukaan kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Sekoita keskenään maito, muna, juustoraaste, tilli ja pippuri. Voitele uunivuoka ja laita vuokaan hieman jäähtynyt riisisekoitus, lohikuutiot, silputtu purjo ja munamaito, sekoita kaikki keskenään. Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.
03.02.2009 - 19:09
Lähikaupan kalatiskillä oli tarjouskuhaa. Kuha grillattiin banaanin ja limen kanssa uunissa grillivastuksen alla. Alumiinifoliossa kalasta tuli tosi mehevää ja maukasta. 1 iso kuhafilee suolaa rouhittua mustapippuria 2 limeä 2 banaania n. 10 kpl basilikanlehtiä oliiviöljyä
Viipaloi banani ja valuta limenmehu viipaleiden päälle. Anna banaanien maustua kymmenisen minuuttia. Laita kalafilee nahkapuoli alaspäin alumiinifoliolle, ripottele raastettu limen kuori kalan päälle, lorauttele oliiviöljyä ja levitä banaaniviipaleet kalan päälle. Pane basilikanlehdet banaanien päälle ja mausta suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä.
Kiedo kala alumiinifoliopakettiin, grillaa uunissa 20-30 minuuttia, kypsäksi. Tarjoile grillattujen limenpuolikkaiden kanssa.
02.02.2009 - 17:14
Poronfileen kypsentämisessä tulee olla varovainen. Poronliha kypsyy noin kolmasosan nopeammin, kuin vastaava naudanliha. Poro on vähärasvaista ja liikaapysennettäessä siitä häviää mehevyys lihasnesteen mukana, kuivaa lihaa ei kastikkeillakaan paikkailla.
600g poron ulkofileetä pekonia suolaa n. 20 kpl salvianlehtiä Valmista ruoka huoneenlämpöisestä lihasta. Painele fileen ympärille salvianlehtiä ja kääri pekoniviipaleet niiden päälle. Ruskista filee kevyesti pannulla, jotta pinta saa kauniin värin. Mausta musta- ja valkopippurilla, sekä suolalla. Kypsennä filee loppuun 200 asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia. Anna fileen vetäytyä hetki foliossa ennen leikkaamista, ettei lihasneste valu ulos ja liha pysyy mehevänä. Vadelmaviinietikkakastike 2 dl vadelmia 1 dl kuivaa valkoviiniä ½ dl valkoviinietikkaa Sekoita vadelmat, viini ja viinietikka keskenään ja anna mehustua noin 5 tuntia. Soseuta ja siivilöi seos. Säilytä pullotettuna viileässä. Lisäksi tarvitset: 2 dl Demi-glace -kastikepohjaa 1 dl punaviiniä Kaada punaviini ja kastikepohja kattilaan ja keitä hetki miedolla lämmöllä, lisää joukkoon 1dl vadelmaviinietikka ja tarvittaessa suolaa ja valko- ja mustapippuria. Jos kastike on liian kirpeää, voit lisätä sokeria. Leikkaa poronfilee viipaleiksi lautasille ja tarjoile vadelmaviinietikkakastikeen kanssa. Minä tein lisäkkeeksi fenkolia Siskot kokkaa -blogin "fennel bianco" reseptin mukaan. 01.02.2009 - 10:00
Venäjänmaa toi lapsilleen vanhoja mummoja Ja niiden sisällä on uusia mummoja Ja niiden sisällä on uusia mummoja Ja niiden sisällä....tuleehan sieltäpäin muutakin kuin maatuskoita, esimerkiksi kuohkeita lettusia. Blinien alkuperästä kerrotaan seuraavanlaista tarinaa: Slaavien esi-isät palvoivat jumalaansa valmistamalla hänen kuvansa, pienen voissa paistetun kullanruskean blinin, jonka he sitten söivät. Rakenteeltaan blinit ovat rapeita, kuohkeita, kevyitä ja kauniin ruskeita. Voisula ja smetana imeytyvät niihin kuin sieneen ja tekevät blinin kiiltäväksi ja maukkaaksi. Blini, muikunmätiä, smetanaa ja sipulia Tällä reseptillä valmistuu 15 ohutta tai 10 paksumpaa bliniä. 7 ½ dl maitoa tai vettä 40g hiivaa 2 tl suolaa 4 dl vehnäjauhoja 3 dl hienoja tattarijauhoja 1 keltuainen ½ pulloa olutta 3 munanvalkuaista Taikinan valmistus: Aloita taikinan teko 5-6 tuntia ennen tarjoilua. Taikinan juuren voi valmistaa vaikka jo edellisenä iltana ja säilyttää jääkaapissa. Juuren valmistus: Lämmitä maito tai vesi kädenlämpöiseksi. Kiota joukkoon hiiva ja suola ja lisää puolet jauhoista. Anna juuren turvota ja hapantua vähintään viisi tuntia. Hapatuksen jälkeen lisää juureen loput jauhot, keltuainen ja olut. Sekoita taikinan joukkoon kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset vasta juuri ennen paistamista, jotta siitä tulisi mahdollisimman ilmavia. Kuohkeutta voi lisätä myös kermavaahdolla, mutta se täytyy huomioida muun nesteen määrässä. Blinien paistaminen: Blinien paistaminen ei ole sen vaikeampaa, kuin tavanomaisten lettujenkaan. Oikea tatsi on aluksi kateissa, ensimmäinen menee ihan pipariksi, mutta sen jälkeen alkaa syntyä toinen toistaan komeampia luomuksia. Paista blinit pienessä valurautaisessa pannussa. Lämmitä pannu kuumaksi ja laita siihen runsaasti kirkastettua voisulaa. Kirkastettua siksi, että voin hera palaa pannuun, jolloin blinit tarttuvat kiinni. En ole tavallisella voilla paistellut, mutta kuvittelisin senkin onnistuvan. Sen vain sanon, että kirkastetulla voilla paistaminen on ainakin todella helppoa. Kaada taikinaa korkeintaan puoleen pannuun asti, sillä taikina kohoaa paistettaessa. Blini on valmis käänettäväksi kun pintaan alkaa muodostua reikiä ja alapinta on kauniin ruskea. Lissä tarvittaessa kirkastettua voisulaa paistamisen aikana. Blinin pinta rei'itetään haarukalla, päälle valellaan kirkastettua voita, joka imeytyy reikien kautta sienimäiseen lättyyn. Blini syödään smetanan, sipulin ja mädin kera, tai kukin tyylillään. Päälle rouhaistaan vielä mustapippuria ja suolaa. ********** Voin kirkastaminen Sulata voi kattilassa hiljalleen. Lisää lämpötilaa ja ala keitellä voita noin 10-15 minuutin ajan. Vaahtoa kuoritaan keittämisen aikana pois, niin että pinta pysyy kirkkaana. Voi otetaan pois levyltä ja annetaan seistä kymmenisen minuuttia, kunnes hera on painunut kattilan pohjalle. Kirkas voi kerätään talteen varoen, ettei se sekoitu takaisin pohjalle saostuneeseen heraan. |
Kirjoittaja
Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja ikuinen laihduttaja.
Kategoriat
Sivut
Mukavat blogit täältä:
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||