|
|
|||
|
31.12.2008 - 15:02
Tämä on yksi kakkusuosikkejani. Raikas, voimakkaasti sitruunainen tuorejuustokakku maistuu joulun suklaahuuman jälkeen mukavan virkistävältä. Uuden vuoden aaton kunniaksi, kakun kanssa voisi nautiskella lasillisen makeaa kuohuviiniä.
Pohja 175 g Dominokeksejä 50 g voita
Täyte
3 dl vettä 2 dl sokeria 3 munaa 4 rkl maissintärkkelystä 1 dl sitruunamehua sitruunan kuori raastettuna 50 g voita 5 liivatelehteä ½ dl limoncelloa 200 g maustamatonta tuorejuustoa 2 dl kuohukermaa
Kiille
2 dl appelsiinimehua 2 liivatelehteä Hienonna keksit monitoimikoneessa ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Vuoraa irtoreunavuoan pohja leivinpaperilla. Taputtele keksiseos pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi. Mittaa kattilaan vesi, sokeri, munat, maissijauho ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna, kunnes kiisseli sakenee, älä keitä. Lisää kiisseliin sitruunan raastettu kuori ja voi, sekoita tasaiseksi ja jäähdytä. Kaupunkiasumisen etuna on, että tässä vaiheessa ehtii hyvin vielä Alepaan ostamaan tuorejuustoa ja liivatetta.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä viiden minuutin ajan ja liuota ne kiehuvan kuumaan vesitilkkaan. Lisää sitruunakiisseliin vatkaten liivate, tuorejuusto, sitruslikööri ja kermavaahto. Kaada täyte vuokaan, tasoita pinta ja peitä vuoka. Laita jääkaappiin hyytymään, mieluiten seuraavaan päivään.
Kun kakku on kunnolla hytynyt valmista kiille. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ja liuota tilkkaan kuumaa appelsiinimehua. Lisää liivateseos lopun appelsiinimehun joukkoon, kaada kakun päälle ja anna hyytyä. Kun kiille on hyytynyt, irroita kakku vuoasta, nosta tarjoiluvadille ja koristele.
30.12.2008 - 17:21
Olipa ihanaa pitkästä aikaa syödä itsetehtyjä, vastapaistettuja sämpylöitä.
3 dl vettä 25 g hiivaa 1 tl suolaa loraus oliiviöljyä 2 tl valkosipulijauhetta 2 dl neljänviljan puurohiutaleita n. 5dl "rouheisia" sämpyläjauhoja Liotin hiivan kädenlämpöiseen veteen, lisäsin suolan, valkosipulijauheen ja lorauksen öljyä. Lisäsin hiutaleet ja jauhoja vähitellen, alustin ja vaivasin. Minusta sämpylätaikina on mukava vaivata käsin ja taikinamasiina seisoo nurkassa tyhjänpanttina, helpommalla pääsee, kun ei tule niin paljoa tiskiä. Annoin takinan kohota kaksinkertaiseksi. Ennen leipomista vaivasin taikinaa vielä ja jaoin sen 16 osaan, jotka pyöritin sämpylöiksi. Annoin sämpyläkandidaattien vielä kohota kunnolla, jonka jälkeen voitelin se kananmunalla ja ripottelin päälle auringonkukansiemeniä. Paistoin 225-asteisessa uunissa n. 12 minuuttia.
30.12.2008 - 17:05
Tarkoitus oli tehdä Siiviläsuulle paellaa, mutta loppujen lopuksi ruoasta tulikin risotto, jolla oli paellan kanssa yhteistä oikeastaan vain broileri ja herneet. Yhtä kaikki, hyvin maistui pienen pojan paella myös isommille.
500g broilerin rintafileetä, jauhettuna 1 sipuli silputtuna 2 dl risottoriisiä 1 l kanalientä 2 porkkanaa, suikaloituna 1 punainen paprika, suikaloituna 500g kaltattuja tomaatteja 1 pss pakasteherneitä timjamia 2 laakerinlehteä valkosipulijauhetta miniluumutomaatteja tuoretta basilikaa koristeluun
Aloitin kokkauksen jauhamalla lihan ja suikaloimalla kasvikset monitoimikoneessa. Kuullotin sipulisilpun ja riisin oliiviöljyssä. Lisäsin broilerin jauhelihan ja ruskistelin sitä hieman. Kaadoin joukkoon litran verran kanalientä ja annaoin keitoksen kiehahtaa. Lisäsin joukkoon porkkanat, paprikan, tomaatit sekä mausteet. Keittelin hiljaisella tulella, kunnes riisit olivat kypsiä ja lisäsin herneet sekä miniluumutomaatit. Jatkoin keittelyä vielä viitisen minuuttia ja keitos oli valmista nautittavaksi. Omaa annosta piti hieman ryydittää suolalla ja pippurilla, Siiviläsuulle sapuska putosi sellaisenaan. Siiviläsuu ei enää "kukittele" edes paprikasuikaleita, mutta basilikanlehdet sen sijaan kaivellaan syvemmältäkin nielusta.
29.12.2008 - 19:37
Annos kahdelle ruokailijalle 1/2 l vettä 1 rkl oranssia currytahnaa 250 g vaaleaa kalaa 1 pieni raaka papaija paksuina viipaleina suolaa 1 rkl kalakastiketta 1 rkl palmusokeria 2 rkl tamarindilientä tuoretta korianteria
Tee tamarindiliemi. Liota kuivattua tamarindin hedelmälihaa (iso rkl) kuumassa vedessä (1/2 dl) noin minuuttia. Sörssää haarukalla ja siivilöi tai poimi hedelmälihan roippeet pois mehusta. Kiehauta vesi vokkipannussa, lisää currytahna ja sekoita hyvin. Lisää kala ja anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia. Lisää loput ainekset ja anna kiehua kunnes kala on kypsää ja papaijat pehmeitä. Lisää korianterinlehdet ja tarjoile. Vähän munasin tämän ruokalajin, kun kuvittelin tulisen currytahnani peittävän pakastekalan maun. Liemi oli erinomaisen hyvää, currytahna toimi loistavasti, mutta pakastepuna-ahven ei kertakaikkiaan sopinut suuhuni tänään. Korianteripuskakin oli kuivahtanut ja lisäsin ruokaan säilykekorianteria, josta tulee kerrassaan aito maku, mutta ulkonäkö on ikävähkö. Tätä täytyy tehdä toisen kerran jostan toisesta kalasta.
29.12.2008 - 19:15
"Aitoon thaicurryyn käyttetyn tahnan tulee olla tuoretta, ei purkitettua..." luin thaikeittokirjastani. Näin jälkeenpäin ajatellen, voisihan mahansa helpomminkin saada täyteen, mutta kokeilunhalu oli kova.
4-5 rkl oranssia currytahnaa: 25 g punaisia chilejä ½ tl merisuolaa ½ pienenpieni salottisipuli (15 g) hienonettuna 1 valkosipulinkynsi, hienonnettuna 1 rkl kurkumaa ½ rkl katkaraputahnaa (kapi) Jokainen currytahna valmistetaan periaatteessa samalla tavalla. Ainekset murskataan hienontamalla ne huhmaressa. Aloietaan kovimmasta aineksesta ja lisätään tavaraa yksi kerrallaan joukkoon. Aloitin chileistä. Halkaisin punaiset chilit pitkittäin, poistin siemenet, paloittelin, liotin pehmeiksi ja annoin kuivua, aivan kuten ohjeessa sanottiin. Laiton chilit merisuolan kanssa huhmareseen ja aloin murskata. Merisuolan on tarkoitus rikkoa chilin kuori. Niinhän siinä sitten kävi, että kuori rikkoontui, chilit jauhaantuivat ja ilma täyttyi silmiä ja henkeä kirveltävästä kapsaisiinistä. "Lisätessäsi uuden aineksen, tarkista aina, että se on tasapainossa aiempien kanssa. Näin varmistat, ettei mitään ole liikaa, tai liian vähän." luki kirjassa myöskin. Yskiessäni chilihuuruja, en voinut kuin hihitellä itsekseni, tarkista tässä nyt sitten, kun ei edes eteensä näe. Pitäisi olla vähintäänkin hullunrohkea maistaakseen muodostuvaa tahnaa, päättelin, että tulisuutta on ainakin riittävästi. Lisäilin aineita ohjeen mukaan sen kummemmin tasapainoa miettimättä. Työlään väkertämisen tulos oli tasainen, oranssinkeltainen currytahna. Tässä reseptissä on aineet kahteen ruoanvalmistuskertaan. Tahna säilyy pari päivää, sen rippeet voi myös pakastaa, jolloin maku uulemma laimenee...se tuskin haitannee.
********** Katkaraputahna, eli KAPI on voimakkaan makuinen säilyke, jota tehdään jauhamalla katkaravut suolan kera tahnaksi, jonka annetaan käydä. Raaka kapi haisee niin vastenmieliselle, että thaimaalaiset maanviljelijät käyttävät sitä apinoiden karkoitukseen. Keitettynä inha haju häviää. Hankkimani katkaraputahna oli vietnamilaista ja täytyy tunnustaa, ettei minulla ole aavistustakaan, miten se eroaa thaimaalaisesta kapista. Väri, koostumus ja haju olivat ainakin hyvin lähellä Thaimaassa vastaani kävellyttä kapia.
28.12.2008 - 21:34
Scusami, en todellakaan osaa saapasmaata, mutta jääkaapintyhjennyspöperö "pekoni-kanaspagetti" kuulostaa aika paljon arkisemmalta, kuin italialainen pikkuserkkunsa. Tänään tehtiin pikainen pasta kaikesta, mitä jaakaapista löytyi.
2 broilerin rintafileetä, paloiteltuna 2 valkosipulinkynttä, viipaloituina 100 g savustettua pancettaa, kuutioina chiliä, hienonnettuna 2 dl kanalientä 100 g tuorejuustoa 1/2 rasiaa miniluumutomaatteja 2 rkl aurinkokuivatuista tomaateista tehtyä bruschetta -tahnaa parmesaania tuoretta basilikaa
Laita spagetit kiehumaan ja tee kastike pastan kypsyessä. Kuumenna oliiviöljyä pannulla ja lisää pekonikuutiot, paista kunnes rasva muuttuu läpikuultavaksi ja kuutiot hieman ruskistuvat. Lisää valkosipuli, chili ja broilerpalat, paista broilerpalat kypsiksi. Lisää kanaliemi, tuorejuusto ja brucettatahna, revi tomaatit joukkoon ja lisää basilikasilppu, sekoita. Raasta annoksen päälle parmesaania.
27.12.2008 - 19:33
Olen soveltanut kirjanThaikeittiö (Vatcharin Bhumichitr) reseptiä bet kari. Omassa ankkacurryssäni on käytetty hieman enemmän suomalaisten lähikauppojen tarjontaa vastaavia raaka-aineita, kuin alkuperäisessä versiossa, mutta maku oli herkullinen ja tuoksu keittiössäni aivan huumava. Tällä reseptillä kahden ruokailijan vatsat täyttyvät reippaasti.
2 rkl voita 1 tl kardemumman siemeniä 5 cm kanelitanko 5 neilikkaa 1 salottisipuli, hienoksi hakattuna 1 rkl inkivääriä, hienoksi hakattuna 3 valkosipulinkynttä, hienoksi hakattuina 1 ankan rintafilee 1 tlk kookosmaitoa 1 rkl palmusokeria tai vaaleaa siirappia suolaa 1 peruna, kuorittuna ja kuutioituna 1 kukkurallinen rkl curryjauhetta 1 tl jauhettua valkopippuria 1 sipuli, paloiteltuna 1 punainen chili, pilkottuna 1 iso tomaatti, lohkottuna korianterin lehtiä
Laita ankan filee kylmälle vokkipanuule rasvapuoli alaspäin, kuumenna ja käristele, kunnes rasva on rapeaa. Pilko ankka ohuiksi viipaleiksi. Kaada enin ankanrasva pannusta, lisää voi ja kuumenna jälleen. Lisää kardemumma, kaneli ja neilikat ja paista miedolla lämmöllä minuutin ajan. Lisää salottisipuli, inkivääri ja valkosipuli ja sekoita. Lisää ankanlihat ja ruskista ne joka puolelta. Lisää kookosmaito, suola, sokeri ja peruna. Anna kiehua 10 minuuttia, lisää curryjauhe, valkopippuri ja sipuli. Laita kansi päälle ja anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia. Lisää chili ja tomaatit ja kypsennä vielä 5 minuuttia. Koristele korianterinlehdillä ennen tarjoilua.
*************
Hakaniemessä, torin kupeessa on erittäin hyvin varusteltu itämaisiin tuotteisiin erikoistunut marketti, josta olen aikoinaan ostanut kanelitankoa. Kaneli on puunkuorta, tässä sen hyvin näkee. Hiukkasen erinäköistä, kuin sekametelisoppaan laitettava reunoiltaan käpristynyt kaunotar. Maistelin kaarnanpaloja ja maku oli selvästi makeampi, kuin kauniimassa kanelissa.
27.12.2008 - 16:48
Ostin aatonaattona thaikeittiön keittokirjan täynnä tuttuja ja tuntemattomia reseptejä, tietoa thaimaalaisen keittiön raaka-aineista ja valmistusmenetelmistä. Aikaisemmat thaikokkaukset olen tehnyt lähinnä mutu-tuntumalla muutamaman thaimaanmatkan, sekä satojen, naapuritalossa sijaisevaan thaimaalaiseen ravitsemusliikkeeseen tehtyjen vierailujen perusteella. Hiphei, en lopeta ennen kuin sivut on selailtu hiirenkorville.
Aloitin tällä curryjauheella, jota tulee useaan kirjan ruokaan. Curryjauhetta tuli noin 1 dl ja se säilyy vuoden tiiviissä purnukassa. Ihana tuoksu! Kokonaiset mausteet 2 tl neilikoita 5 cm kanelitanko 2 tl fenkolin siemeniä 4-5 laakerinlehteä Jauhetut mausteet 2 rkl jauhettua kuminaa 5 rkl jauhettua korianteria 2 tl kurkumaa 2 tl paprikaa Pane kokonaiset mausteet kuivalle vokkipannulle ja paahda keskilämmöllä pari minuuttia, kunnes seos alkaa tuoksua. Jäähdytä seos ja jauha hienoksi huhmareessa tai maustemyllyssä. Lisää jauhetut mausteet ja sekoita.
27.12.2008 - 16:30
En jäänyt odottamaan loppiaista, jolloin joukukinkun rippeet kävelisivät minua vastaan jääkaapin ovea avatessa, vaan puin kinkun, joulupöydän kunkun, uusiin vaatteisiin ja valmistin siiviläsuulle joulukinkkukiusausta.
1/2 kg perunoita 1 sipuli 2 porkkanaa n. 400 g joulukinkkua 3 dl kasvirasva "kermaa" Lohkaisin joulukinkusta noin puolen kilon palasen, irroittelin neilikat pinnasta ja veistelin sinappihunnun pois. Suikaloin perunat, porkkanat ja sipulin ja tein kinkusta hakkelusta. Ainekset vuokaan, kerma päälleja ja tunniksi 200 asteiseen uuniin.
26.12.2008 - 19:47
Tämä on eteläthaimaalainen tulinen curry, jossa on ihana kirkkaankeltainen väri. Ruokaan kuuluisi laittaa raakaa vihreää papaijaa ja yleensä, siis silloin kun etsii kypsää yksilöä, niitä on kaupan hyllyt pullollaan. Valitettavasti näin tapanina raakileet olivat kiven alla, hyvää tuli puolikypsistäkin, keittoaika oli vain lyhyempi. Oma sovellus oli myös käyttää broilerin rintafileepaloja, curryyn laitetaan tavallisesti mukaan katkarapuja.
Currytahna 1 rkl EXTRA tulisia kuivattuja chilihippusia 1 rkl sitruunaruohoa, hienoksi hakattuna 1 rkl valkosipulia, hienoksi hakattuna 2 tl kurkumaa Tee currytahna kivihuhmareessa. Jauha ensin chiliä huhmareessa, lisää muut aineet yksitellen ja hiero sileäksi tahnaksi.
Lisäksi: 350 g luutonta broilerin lihaa paloiteltuna 1 iso vihreä papaija 2 rkl tamarindilientä 3 tomaattia, neljään osaa lohkottuina suolaa Tee tamarindiliemi. Tamarindiä saa myös valmiina liemenä ja soseena, mutta minä olen käyttänyt kuivattua ”harkkoa”, josta lohkaisen kerralaan ison ruokalusikallisen verran hedelmälihaa. Tamarindiä liotetaan kuumassa vedessä 10-15 minuuttia, vettä laitetaan noin kaksinkertainen määrä tamarindiin nähden. Liotettua tamarindiä rikotaan haarukalla tai sormin ja kaikki hedelmäliha poistetaan siivilöimällä tai sormin poimimalla. Pilko tomaatit, kana ja papaija. Papaija saa jäädä melko paksuiksi palasiksi, sillä se alkaa kypsyessää helposti hajota. Kuumenna vokkipannu ja laita pohjalle öljyä. Kuumenna currytahnaa hetki ja lisää kananpalat. Vokkaa kananpaloja pari minnuuttia, lisää n. 5 dl vettä, tamarindiliemi, tomaatit ja papaija. Kypsennä hiljalleen kunnes papaija on pehmeää. 25.12.2008 - 17:43
Minulta kului tämän kakun tekemiseen kolme päivää. Tämä ei siis tuo makeaa mahan täydeltä hetken mielitekoon, mutta kun vatsalaukusta oli vihdoin vapautunut kinkulta pieni tila, paljastui tämä tuhti torttu suussasulavaksi suklaapommiksi, ja kaiken vaivan arvoiseksi.
Kakkupohja 300 g tummaa suklaata 300 g voita 5 kananmunaa 3 ½ dl sokeria 3 ½ dl erikoisvehnäjauhoja 2t leivinjauhetta
Täyte 1 pss (200 g) kivettömiä kuivattuja luumuja 2 dl omenamehua 1 dl konjakkia ½ dl hillo-marmeladisokeria 2 dl kuohukermaa 1 ½ dl vatkautuvaa vaniljakastiketta 200 g vaniljanmakuista tuorejuustoa 4 liivatelehteä
Kuorrutus 150 g voita 150 g tummaa suklaata 2 ½ dl tomusokeria 2 rkl kuohukermaa Tee kakkupohja: sulata suklaa ja voi vesihauteessa ja anna seoksen jäähtyä hetki. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita suklaa-voisulaseos ja jauhoseos vaahtoon. Vuoraa irtoreunavuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteisen uunin keskitasossa noin 50-60 minuuttia. Kakku kannattaa peittää leivinpaperilla hyvissä ajoin, ennen kuin pohja saa liikaa väriä. Irroita jäähtynyt kakkupohja vuoasta, jos täytät sen vasta seuraavana päivänä, peitä kakkupohja hyvin kelmulla. Jaa hyvin jäähtynyt kakkupohja kolmeen kerrokseen. Tee täyte: mittaa kattilaan omenamehu, konjakki, sokeri ja keitä luumuja soksessa kymmenisen minuuttia. Ota ½ dl keitinlientä talteen liivatteiden liotusta varten. Riko luumuja haarukalla, jos ne eivät soseudu keitettäessä riittävästi. Jäähdytä luumuhilloke. Vatkaa kerma ja vaniljakastike omissa astioissaan. Sekoita tuorejuusto ja vaahdot keskenään. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Kuumenna talteen ottamasi luumuliemi kiehuvaksi, purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota ne luumuliemeen. Anna liivate-luumuliemen jäähtyä hetki ja sekoita se ohuena nauhana vaahtoseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää seokseen jäähtynyt luumuhilloke. Vuoraa irtoreunavuoka uudestaan levinpaperilla ja kokoa kakku siihen. Laita vuoan pohjalle ensimmäinen kakkulevy ja sen päälle puolet täytteestä. Nosta toinen kakkulevy täytteen päälle ja levitä sen päälle loput täytteet. Nosta päälimmäiseksi viimeinen kakkulevy. Peitä kakku tuorelemulla ja laita lautanen päälle painoksi. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään. Valmista kuorrutus: sulata kuorrutuksen aineet vesihauteessa ja sekoita tasaiseksi. Anna kuorrutuksen jäähtyä hetki. Levitä kuorrutus veitsellä kakun päälle ja reunoille, anna kuorrutuksen jähmettyä viileässä.
22.12.2008 - 19:19
Harvoin tulee uppopaisteltua yhtikäs mitään. Edellisestä kerrasta on kulunut jo muutama vuosi, kun vapun aikoihin tuli ylitsepääsemätön munkin himo. Täytyy vain todeta, että rasvassa keittämällä tulee herkkua, helposti ja nopeasti.
400 g jättikatkaravunpyrstöjä maissijauhoja ”tomutukseen” rypsiöljyä, tai muuta uppopaiston kestävää öljyä 3 munanvalkuaista 2 rkl maissijauhoja ½ dl hunajaa Sulata ja kuivaa jättikatkaravunpyrstöt ja pöläyttele niiden päälle maissijauhoja. Kaikki jauhot, mitkä eivät tartu rapujen pintaan, ravistetaan pois. Vatkaa valkuaiset löysäksi vaahdoksi, sekoita joukkoon 2 rkl maissijauhoja ja suolaa. Kaada vokkiin öljyä n. 1/3 pannun tilavuudesta. Kuumenna öljy. Leipäpalatesti toimii tässäkin: kun öljyyn laitettu leivänpalanen ruskistuu 15 sekunnissa, on öljy sopivan kuumaa. Kasta pyrstöt munanvalkuaisseoksessa ja laske varovasti kuumaan öljyyn. Uppopaista pyrstöjä pienissä erissä n. 3-4 minuutin ajan. Nosta paistetut katkaravut reikäkauhalla talouspaperin päälle kuivumaan ja peitä kannella, etteivät ne jäähdy. Kun kaikki katkaravut on paistettu, kaada öljy pois pannusta, vähennä lämpöä ja lisää hunaja. Lämmitä hunajaa parin minuutin ajan, kunnes se alkaa kuplia. Asettele katkaravut tarjoiluastiaan ja kaada kuuma hunaja päälle. Tarjoile heti.
21.12.2008 - 18:12
Kokeilin tähän ruokalajiin lasipurkkiin säilöttyä korianteria tuoreen asemesta. Säilökorianterin maku oli hyvä ja tuote on kätevä, sillä aina meidän lähikaupasta ei korianteripuskia löydy. Ruoasta jää tosin puuttumaan viimeinen silaus, koristelu kirkkaan vihreillä korianterin lehdillä.
400 g broilerin rintafileetä paloiteltuina Marinadi: 2 valkosipulinkynttä, murskattuina 2 tl jauhettua kurkumaa 1/2 dl miriniä 2 rkl soijakastiketta 1 kananmunan keltuainen valkopippuria Erottele keltuainen kulhoon ja riko rakenne haarukalla. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja sekoita kananpalat kastikkeeseen. Kanat saavat marinoitua mielellään yön yli.
Lisäksi tarvitaan: öljyä vokkaamiseen 1 dl jauhoja 1 dl fariinisokeria 4 valkosipulinkynttä viipaleina tuoretta korianteria 1 dl riisiviinietikkaa Kaada kanoista ylimääräinen neste pois ja sekoita jauhot kananpaloihin. Kuumenna öljyä vokissa ja vokkaa kanat kahdessa erässä kunnes ovat saaneet pintaansa kauniin värin. Poista kananpalat pannusta vähennä lämpötilaa ja lisää öljyä, valkosipulit ja fariinisokeri. Sekoita ainekset ja kuumenna muutaman minuutin ajan, kunnes sokeri on muuttunut nestemäiseksi ja karamellisoitunut. Laita kananpalat takaisin vokkiin, lisää etikka ja korianteri. Sekoita kunnolla ja tarjoile. Riisi sopii hyvin karamellikanan lisäkkeeksi, mutta minulle riisi ei useinkaan maistu. Karamellikanat tarjoiltiin tänään salaattipedillä.
21.12.2008 - 09:45
Marinadi 4 valkosipulinkynttä, pilkottuna 1 rkl inkivääriä, hienoksi hakattuna 1 dl tuoretta korianteria, (juuret, varret ja lehdet) silputtuna 1/2 dl rypsiöljyä
400g naudan ulkofileetä, ohuina viipaleina nuudeleita 1 punainen makea paprika 1-2 dl pavun ituja limen mehu punaista chiliä hienonnettuna 1 rkl kalakastiketta 2 rkl vaaleaa siirappia 1-2 dl korianterin lehtiä öljyä vokkaamiseen
Sekoita marinadin ainekset ja laita lihaviipaleet marinoitumaan pariksi tunniksi. Lyhyemmälläkin marinoinnilla tulee maukasta, todettiin eilen, kun unohdin laittaa lihat marinoitumaan ennen kuin nälkä yllätti. Valmista nuudelit ohjeen mukaan. Minä lorauta nuudeleille aina hieman seesamöljyä, etteivät ne takerru klimpiksi. Kuumenna öljyä pannulla ja vokkaa lihat nopeasti kahdessa osassa. Poista lihat vokista, lisää öljyä ja kuumenna vokkipannu uudestaan. Laita chili pannulle ja paista hetki. Lisää paprika ja vokkaa pari minuuttia. Laita lihat takaisin pannuun, lisää nuudelit ja idut. Sekoittele ainekset keskenään ja mausta kalakastikkeella, limen mehulla ja siirapilla. Lopuksi ripottele korianterin lehdet vokkiin. Mausta tarvittaessa vielä suolalla ja valkopippurilla.
20.12.2008 - 09:18
Ruoka on parasta hyvässä seurassa. Glögiseuramme oli ensiluokkaista ja ruoka sen myötä aivan gourmeeta. Illan teemana oli "Tulkaa meille glögille" ja kyllä me ne glögitkin häthätään juotiin. Olin valmistanut "jotain pientä hyvää" kuten toivottiin. Fuusiokeittiö, eli kroskizön liikkui akselilla Italia-Espanja-Joulupukinmaa. Antipastona oli lajitelma maggaroita sekä ilmakuivattua possua ja lehmää tuoreiden viikunoiden ja crissinien kera.
Ensimmäinen lautanen oli täytetty banaanisalaatilla ja glögimarinoiduilla jättikatkaravunpyrstöillä. Ravunpyrstöjen kanssa mutusteltiin chili-valkosipulimajoneesia ja valkosipuli-smetanadippiä. Smetanadipissä käytetty paahdettu valkosipuli antoi ihanan tuoksun koko kotiin, näitä voisi paahtaa ihan vain hyvän aromin vuoksi.
Toiselta lautaselta syötiin karitsan kruunuja ja otsaryppyperunoita kahden kylmän kastikkeen, punaisen ja vihreän, kera. Etelän lämpimien ruokatunnelmien jälkeen jälkkärinä syötiin pala pohjolan lumista metsää. Vieraat poikkesivat vielä kotimatkallaan alakerran grillikiskalla...hah haa, tuskin sentään, mutta tulipahan sekin kuvattua.
20.12.2008 - 08:34
Täytyy kehaista, että monenmoista päkäpäätä maistaneena, nämä olivat siitä mehukkaimmasta päästä.
1 kg karitsan kruunuja (tahikka lampaan kyljyksiä) Marinadi 2 dl punkeloa 3 rkl vasikanfondia 1 dl rypsiöljyä 2 rkl kuivattua minttua 1 iso loraus vaaleaa siirappia
Lihat marinoitumaan ja kokki nukkumaan. Seuraavana päivänä kruunut paistetaan parilalla tai grillataan. Keskitalven grillijuhlissa karitsat paistuivat uunissa grillivastuksen alla, muutama viinisiemaus ja jonkin verran höpinää per puoli.
20.12.2008 - 08:33
Vellipoka varaa pikalähdön Aurinkorannikolle ostamaan pottua johon lapin puikula ei kypene. "Kyllä se rypistyy kun rypistetään" oli kotikokin asenne, mutta jos suomalainen puikula päättää olla rypistymättä, on taivuttava potaatin tahtoon. Ryppyperunoiden keitossa rypistyi ainoastaan keittäjän otsa, mutta puikulan sisäistä kauneutta ei mitkään epsanjan ihmeet voita.
Ryppyperunat 1 ½ kg lapin puikulaa 1 dl karkeaa merisuolaa Pese perunat hyvin, älä kuori. Laita potut kattilaan ja lisää suola ja vettä kunnes perunat peittyvät. Keitä perunat kypsiksi. Valuta enin vesi pois ja laita kattila takaisin liedelle. Haihduta loput vedet keittämällä, kunnes perunat ovat kuivia. Ravistele kattilaa samalla.
20.12.2008 - 08:24
Kirjoitin aiheesta jo aikaisemmin, mutta laitan tähän reseptin vielä lyhykäisyydessään, ihan jo niitäkin herkkusuita varten, jotka kehuivat rapuja parhaaksi ikinä. Alunperin resepti on nyysitty Hyttysellinen timjamia -keittiöstä, kiitokset blogin keittiöpäällikölle.
Marinadi ½ dl omenamehua 2 rkl sokeria kanelitanko 3 tähtianista 1 dl valkoviiniä 2 tl konjakkia Keitä sokeria, kanelitankoa ja tähtianiksia omenamehussa noin 10 minuutin ajan. Lisää valkoviini ja konjakki. Laita sulatetut katkaravut kaksinkertaiseen muovipussiin ja kaada marinadi päälle. Minä laitoin tähtianikset mukaan pussiin ja ravuissa olikin mukava häivähdys aniksen makua. Ravut saavat marinoitua yön yli. Ravut pujoitetaan varrastikkuihin, eli mahdollisimman tukeviin, alkupäästä karsittuihin rosmariinin oksiin. Laitoin loput rapuset tavallisiin varrastikkuihin, joiden päät koristelin rosmariinitupsuilla. Vartaat paistetaan parilalla (tai uunissa grillivastuksen alla) kunnes ravut ovat vaaleanpunaisia ja kypsiä. Tarjoa ravut paahdetun valkosipuli-smetanadipin kanssa. 20.12.2008 - 07:30
... eli Ensalata con bananas, makea ihanainen salaatti, joka sopii monen kyytipojaksi.
Vihreää salaattipohjaa, esim. jääsalaattia, vuonankaalia, friseesalaattia, rucolaa.. 2 banaania 2 avocadoa 2 rkl sitruuna- tai limemehua 1 rkl öljyä mustapippuria ja suolaa loraus vaaleaa siirappia Asettele vihreä salaatti tarjouluastiaan. Kuori banaanit ja avocadot ja viipaloi ne salaatin päälle. Pirskota pintaan öljyä, sitruunamehua ja vaaleaa siirappia. Ripottele päälle runsaasti pippuria (ja suolaa).
19.12.2008 - 14:23
Lunta tulvillaan on raikas talvisää, ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää.
Kakkupohja:
120g valkoista suklaata 2 ½ dl kermaa 100 g voita 2 dl sokeria 3 munaa 3 ¼ dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta
Kuorrutus ja täyte:
n. 3dl Sitruunatahnaa n. 5 dl tomusokeria 300g suolaamatonta voita Kakkupohja paistuu parhaiten kahdessa kakkuvuoassa (halkaisija n. 23cm). Vuoraa vuoat leivinpaperilla. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Kuumenna kerma kiehuvaksi ja lisää kerman joukoon paloiteltu valkosuklaa. Sekoita tasaiseksi. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää kananmunat joukkoon yksitellen välillä hyvin vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja kaada jauhoseos ja suklaa taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi nopeasti. Jaa taikina kakkuvuokiin ja paista unin keskiosassa n. 20 minuuttia. Anna kakkupohjien jäähtyä ennen kumoamista. Kun kakkupohjat ovat täysin jäähtyneet poista leivinpaperit ja halkaise pohjat kahteen osaan. Levitä kolmelle kakkupohjalle ohut kerros sitruunatahnaa. Tee täyte: Vaahdota voi ja tomusokeri, lisää joukkoon 2-2 ½ dl sitruunatahnaa. Maistele ja lisää tomusokeria tarvittaessa. Minun makuuni täyte oli aika äkkimakeaa, joten roiskaisin joukkoon sitruunamehua. Levitä vajaa ¼ täytteestä yhden kakkupohjan pääle. Nosta täytteen päälle toinen kakkupohja sitruunatahnalla sivelty puoli ylöspäin. Levitä täytettä sitruunatahnan päälle. Toista kerrokset. Levitä kakun päälle vielä ohut kerros sitruunatahnaa ja kuorruta täytteellä. Haarukalla levittäen tulee hauska epätasainen pinta. Vie kakku viileään.
Tee kuusimetsä: Sulata valkosuklaata ja valuttele muovikalvon päälle pieniä suklaakuusia. Minulla oli apuna tavallinen tiskattu muovitasku. Valutin paksuhkon raidan suklaata muoville, josta siveltimellä erottelin oksat. Anna kuusien kovettua jääkaapissa vähintää tunnin ajan, irroita kuviot varovasti ja paina voikuorrutukseen pystyyn. Kuuset läsähtävät helposti, joten koristelu kannattaa tehdä nopeasti. Tupsauttele tomusokeria kuusimetsän päälle. 19.12.2008 - 13:22
Muutama kylmä kastike illanistujaisiin.
MOJO PICON Punainen kastike ryppyperunoille 2 punaista paprikaa 1 punainen chili 2 paahdettua leipäviipaletta 2 valkosipulinkynttä ½ dl oliiviöljyä ½ dl viinietikkaa 2 tl sokeria 1 tl suolaa ½ tl juustokuminaa MOJO VERDE Vihreä kastike lampaalle 2 vihreää paprikaa 1 ruukku minttua rosmariinia pari lehvää 2 paahdettua leipäviipaletta 2 valkosipulinkynttä ½ dl oliiviöljyä ½ dl viinietikkaa 2 tl sokeria 1 tl suolaa ½ tl juustokuminaa ¼ tl mustapippuria Molemmat kastikkeet tehdään samalla kaavalla. Paprikoista ja chilistä poistetaan siemenet, jonka jälkeen ainekset sekoitetaan tahnaksi tehosekoittimella.
18.12.2008 - 16:19
Syvälle luotaavan persoonallisuustestin tulos on selvinnyt:
Joulupöydän persoonani: Olen moderni puolukkapaistos Sinä nautiskelija! Eikö olekin niin, että pidät myös homejuustosta ja retiiseistä? Olet vankasti oman tien kulkija, kuin Konkarin hahmo Taru sormusten herrassa kirjoista. Ihmiset ympärilläsi – sisäpiiriä lukuun ottamatta – voivat pitää sinua jopa hieman outona, mutta vähänkö se sinua kiinnostaa. Sinulla on poikkeuksellinen kyky tietää, mitä haluat ja osaat tehdä valintoja sen mukaan. Ystäväsi seuraavat toimiasi kiinnostuneina: "Mitähän kiinnostavaa tällä kertaa on löytynyt". Joululaulusi on "Varpunen jouluaamuna".
18.12.2008 - 14:16
No niin siinä siiten kävi kun piti lähteä glögimarinoituja jättikatkarapuvartaita tekemään, että saapuessani kotiin pitkäripaisesta, havaitsin, että valkoviiniglögi unohtui. Muistin samalla horineeni edellisenä iltana jonkin vanhan valkoviiniglögin jämät. Siinä kohtaa glögihyllyssämme oli siis ammottava aukko. Ei auttanut muu, kuin loihtia Ripu-rapulle glögi valkoviinistä, kanelista ja tähtianiksesta. Keitin noin 10 minuuttia omenamehutilkassa uiskentelevaa kanelitankoa ja kolmea tähtianista ja sokeria, lorautin joukkoon valkoviinin. Mitä enemmän juomaa maistelin, sen paremmin se tuntui sopivan reseptiin. Jos olisin käyttänyt valmista glögiä, ei marinadista olisi tullut näin makeaa, mutta uskon pienen makeuden sopivan katkaravuille hyvin.
Jättikatkarapujen lisäksi sain marinadiin myös kilon verran karitsan kruunuja, sekä leivottua muutaman kakkupohjan odottamaan lemon curdiaa.
17.12.2008 - 13:30
Egoni pönkittyi, kun lemon curdin valmistus meni kerralla putkeen. Täynnä onnistumisen uskoa kävin sitten chili-valkosipulimajoneesin tekoon. Lemon curdin jälkeen se olikin helppoa kuin heinänteko. Tosin enpä ole koskaan heinäpellolla ollut, joten se siitä viisaudesta. Ohje on aiolin perusohje, johon lisäsin chiliä.
2 kananmunankeltuaista 3 valkosipulinkynttä, murskattuina 4 tl sitruunanmehua 2 ½ dl oliiviöljyä 1 punainen chili, paahdettuna ja silputtu suolaa Paahdoin chilin, poistin siemenet ja hakkasin pieneksi. Erottelin huoneenlämpöiset keltuaiset, joiden joukkoon lisäsin valkosipulimurskeen ja 2 teelusikallista sitruunamehua. Vatkasin seoksen tasaiseksi. Lisäsin seokseen oliiviöljyä teelusikallinen kerrallaan, koko ajan vatkaten. Maustoin aiolin chilillä, sitruunamehulla ja suolanripauksella.
17.12.2008 - 13:11
Siiviläsuu on syömäpuuhissaan päässyt siihen vaiheeseen, että vähintään toisessa kädessä on oltava oma lusikka. Kalakeitto on pienelle kauhojalle aika haasteellinen ruoka, siksi lautaselle ei paljoa lientä laiteta. Valikoin Siiviläsuulle lähes risottoa muistuttavan pöperön ja nautiskelin liemen itse.
1 l vettä 1 rkl hummerifondia 2 dl risottoriisiä 400 g lohta kuutioina 2 porkkanaa kuorittuna ja silputtuna 1 makea paprika, silputtuna 1 pieni sipuli silputtuna pätkä purjon valkoista osaa 2 tomaattia, ilman siemeniä, silputtuna Kasvikset on jälleen pilkottu helposti alasmenevään muotoon ja tilli jätetty pois. Tilli on armotta kukka. Keitto valmistuu siinä ajassa, minkä riisit vaativat kypsyäkseen. Kalat laitoin joukkoon vasta kypsennyksen puolivälissä. 16.12.2008 - 20:08
Kakut mielessä siintäen tein Polkkapossun ohjeella lemon curdia, eli sitruunatahnaa. Lääpsäisin tahnaa heti ensimmäisenä käteen osuneelle leipäpalalle ja toiselle ja kolmannelle.... Täytyy loppuviikosta tehdä toinen satsi.
Ohje oli tällainen: 3 keltuaista
16.12.2008 - 13:24
Avocado on siitä hankala, että niitä myydään lähes poikkeuksetta raakoina. Usein kannankin niitä kotiin kypsymään ilman sen suurempaa ajatusta, mihin niitä tulee käytettyä. Voi käydä niinkin, että kun avocadot seuraavan kerran muistaa, häilyvät ne jo ylikypsyyden rajamailla. Näin kävi taas. Avocadon seurana kypsyi myös banaani ja pakastimessa avattu pussillinen jättikatkaravunpyrstöjä kehitteli pitaansa jäähileitä. Näistä tehtiin jätetiistain herkullinen salaatti.
Marnadi ravunpyrstöille 1/2 dl limenmehua 2 rkl hunajaa 1/2 dl kalakastiketta punaista chiliä silputtuna 1 rkl seesamöljyä 2 rkl rypsiöljyä Laitoin ravunpyrstöt aamulla marinoitumaan. Lounasaikaan nostelin ne marinadistaan ja kypsensin pannulla. Salaattipohjan tuli muutamaa eri salaattia, kuten vuonankaalia, rucolaa ja jääsalaattiakin taisi olla. Pilkoin vihreän salaatin päälle avocadon ja banaanin, joiden päälle mylläsin pippuria ja pirskottelin limenmehua. Laitoin ravunpyrstöt keon päälle ja pintaan valutin vaaleaa siirappia. Tämä hommeli todella toimi!
15.12.2008 - 16:29
Minä en ole laatikkoihmisiä. Varsinkin porkkanalaatikon olen kokenut niin nuhjuiseksi, että se on jo useampana jouluna jätetty kokonaan tekemättä. Nyt yllättäen olen pyörittänyt porkkana-asiaa päässäni jo useamman päivän ajan, tavoitteena saada porkkanasta kinkun kaveri meidänkin joulupöytään. Luulen ratkaisseeni ongelman. Olen niin riemastunut tästä pyhästä yksinkertaisuudesta, että lähden idealla mukaan Sillä Sipuli -blogin järjestämälle joulukuun ruokahaastekierrokselle
5 porkkanaa 2 dl vettä 2 rkl voita 1 rkl oliiviöljyä 2 rkl raastettua inkivääriä 1 tl jauhettua kardemummaa 1 tl jauhettua neilikkaa 1 tl jauhettua muskottia 2-3 rkl hunajaa (suolaa) Kuori porkkanat ja suikaloi ne pitkittäin juustohöylällä. Mittaa kastikeaineet kattilaan ja kiehauta. Laita porkkanasuikaleet kiehuvaan liemeen ja keitä parin minuutin ajan, niin, että porkkanat alkavat taipua, mutta rapsahtavat edelleen mukavasti suussa. Asettele porkkanaspagetti tarjolle, kaada kattilasta maustelientä suikaleille ja tarjoile kinkun seuralaisena. 15.12.2008 - 13:07
Suu- ja sorkkataudista toipunut Siiviläsuu on palannut ruokapöytään. Jatkan ruoanlaittoa teemalla ”kätke kasvis”. Jos porkkanoita ja paprikoita ei piilota riittävän taitavasti, kaivaa Siiviläsuu vihannekset kitusistaan ja tarjoaa niitä pienellä tahmealla kätösellään syötäväksi muille. Ystävällisesti hän ilmoitaa, mitä on tarjoamassa; kukka -sana kajahtaa ilmoille kirkkaalla lapsenäänellä. Eihän hullukaan kukkia syö.
Kasvis-lihamakaronilaatikko 1 ps (400g) makaronia 400 g vähärasvaista jauhelihaa 1 sipuli silputtuna valkosipulia hienonnettuna suolaa valkopippuria pizzamaustetta 3 porkkanaa, kuorittuna ja raastettuna 1 kesäkurpitsa, raastettuna 1 makea punainen paprika, raastettuna 5 dl maitoa 200 g koskenlaskijaa
Makaronit keitetään lähes kypsiksi ja huuhdellaan kylmällä vedellä, ne jatkavat pehmenemistään vielä uunissa. Kasvikset raastetaan tai suikaloidaan. (Minä raastoin kaiken Siiviläsuuta ajatellen melko hienoksi raasteeksi.) Sipuli ja valkosipuli kuullotetaan pannulla ja lisätään jauheliha. Jauheliha ruskistetaan, lisätään mausteet ja kasvisraaste. Annetaan hautua hetki. Maito kuumennetaan kattilassa ja joukkoon lisätään Koskenlaskijaa paloina. Maito-juustokastiketta sekoitellaan ja keitellään miedolla lämmöllä, kunnes juusto on sulanut. Makaronit ja jauheliha kaadetaan voideltuun uunivuokaan, sekoitetaan ja päälle kaadetaan juustokastike. Kypsennetään 200 asteessa 45-60 minuuttia.
14.12.2008 - 18:35
Ankan rintafileetä (1/ruokailija) suolaa mustapippuria Ota ankan rintafileet huoneenlämpöön tunti ennen paistamista. Viillä rasvakerrokseen ristikkokuvio veitsellä. Laita fileet kylmälle pannulle rasvapuoli alaspäin. Paista fileitä kunnes rasva on kauniin värinen ja rapsakka. Käännä fileet ja paista kaunis väri toisellekin puolelle. Nosta fileet uunivuokaan, mausta suolalla ja pippurilla ja paista 175 asteessa noin 8 minuuttia, liha saa jäädä punertavaksi. Anna fileiden vetäytyä muutama minuutti ja sivele pintaan vadelmasiirappia. Tarjoile artisokka-fenkolihöystön kanssa. 14.12.2008 - 18:27
Meillä ei syödä pottua eikä riisiä, Siiviläsuuta lukuunottamatta, vaan yritän keksiä ja keräillä erilaisia kasvislisäkkeitä tilalle. Tällä kertaa valmistin fenkolia vadelmasiirapilla glaseeratun ankanrinnan seuraksi.
Artisokka-fenkolihöystö kahdelle 1 iso fenkoli purjon valkoinen osa pari valkosipulinkynttä oliiviöljyä voita ½ dl valkoviiniä ½ dl kermaa ½ purkkia artisokan sydämiä suolaa mustapippuria persiljaa Viipaloi purjo, fenkoli ja valkosipuli. Kuullota fenkolia ja valkosipulia voi-öljyseoksessa, lisää purjo ja jatka kuullottamista. Vähennä lämpöä, lisää valkoviini ja kerma. Hauduta höystöä viitisen minuuttia. Valuta artisokansydämet ja puolita ne, lisää pannuun. Mausta höystö suolalla, pippurilla ja hienonnetulla persiljalla. 14.12.2008 - 08:48
Valmistin vadelmasiirappia ankanrintojen glaseeraukseen, mutta siirappia keitellessä mielessä alkoivat pyöriä vähän muitakin käyttömahdollisuuksia.
3 dl Vadelmasiirappia 2 dl pakastevadelmia 1 dl valkoviinietikkaa 1 ½ dl vettä 2 dl hillosokeria valkosipulinkynsi timjaminoksa Mittaa etikka, vesi ja sokeri kattilaan ja anna kiehahtaa. Lisää jäiset vadelmat, valkosipuli ja timjami. Keitä kunnes seos sakenee (noin 15 min). Siivilöi ja anna jäähtyä. Siirappi jähmettyy kylmässä, mutta sen saa juoksevaksi lämittämällä.
13.12.2008 - 16:09
Pakko myöntää, että on siellä ranskalaisessa keittiössäkin joskus saatu jotain kelvollista aikaan. Tämähän oli suorastaan riettaan hyvää. Ei niin kaunista kuin mämmi, mutta takuumehevää.
Konjamiini-kastanjamoussella täytetty jouluhalko: Pohja
4 munaa 1 ½ dl sokeria ½ dl perunajauhoja 3 rkl tummaa kaakaojauhetta 1 tl leivinjauhetta
Konjakki-kastanjamousse
3 munan keltuaista 1 dl tomusokeria 1 dl kermaa 100g valkosuklaata 4 rkl kastanjasosetta 2 rkl konjakkia 2 tl vaniljasokeria 125g voita
150g tummaa suklaata 1 rkl voita tomusokeria Tee pohja: Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä keskenään kuivat aineet ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon, sekoita varovasti. Levitä taikina leivinpaperilla päälystetylle uunipellille. Paista 200 asteessa 5-8 minuuttia. Kumoa kakkupohja sokeroidulle leivinpaperille. Peitä pohja kostealla keittiöpyyhkeellä ja jäähdytä. Poista leivinpaperi Tee mousse: Sekoita keltuaiset, tomusokeri ja kerma kattilassa. Nosta kattila liedelle ja keitä seosta koko ajan sekoitellen, kunnes seos sakenee paksuhkoksi kiisseliksi. Sekoita joukkoon valkosuklaa ja ota pois liedeltä, kun suklaa on sulanut. Mausta konjakilla, kastanjasoseella ja vaniljasokerilla. Jäähdytä seosta jääkaapissa kunnes se on jähmettynyt. Vaahdota voi sähkövatkaimella ja lisää se kastanjamoussen joukkoon. Levitä mousse kakkupohjalle ja rullaa kääretortun tapaan. Koristele: Sulata tumma suklaa ja sekoita voi suklaaseen. Levitä seos kakkurullan päälle. Ripottele päälle tomusokeria tai koristele haluamallasi tavalla.
12.12.2008 - 20:28
Kauhu valtasi mielen, kun huomasin, että "Kriisipuuro" blogi on jo olemassa. Haluan olla uniikki, haluan olla persoonallinen, haluan olla "the one and only" VELLIPOIKA Terveisin, Nemo vellipojan emo 12.12.2008 - 18:08
Tämmöisen Pizzan ohje oli joulukuun ruoka-Gloriassa. Aineet ovat samat, mutta ulkonäkö Glorian pizzaa maanläheisempi. Heräteostin irtonumeron, kun kannessa oli niin houkuttelevan näköisiä nougat -paloja. Ehkä niidenkin aika koittaa joskus, mutta tänään siis tätä.
Pohja 15 g hiivaa 1 ½ dl vettä 2 rkl oliiviöljyä 1 tl suolaa n. 3dl vehnäjauhoja Valmista pizzapohja, anna kohota ja kauli taikinasta iso pyöreä pizza uunipellille. Voit käyttää myös valmiita pohjia tai koekeittiöni testaamaa mainiota soijapohjaa. Täyte 2 dl valmista tomaattikastiketta (Barillan pecorino) jättikatkaravunpyrstöjä 150 g vuohenjuustoa 1 dl rucolaa hienonettuna mustapippuria Levitä tomaattikastike pizzapohjalle. Jättikatkaravunpyrstöt voi halkaista tai asetella ne tomaattikastikkeen päälle sellaisenaan. Lisää vuohenjuusto. Paista pizza 250 asteesa noin 12 minuuttia. Ripottele rucolaa ja mustapippuria valmiin pizzan päälle.
12.12.2008 - 16:42
Vaahtokarkkihumalan jälkeinen sokerikrapula sai minut vannomaan alakarpin nimeen. Vielä minäkin liityn hiilihydraattitietoisten ryhmään. Pizzaperjantai on ohittamaton juttu, jos sen saa junailtua vähähiilariseksi, voin joskus jatkaa elämääni karppina.
1 purkki rahkaa 1 muna 1 dl soijajauhoja 1/2 tl psyllium -jauhetta suolaa Ainekset sekoitetaan keskenään. Soijajauhoa lisätään tarvittaessa, niin, että taikinan saa tasoiteltua uunipellille. Täytteet päälle ja paisto 225 asteessa. Lopputulos oli mainio. Pohjan rakenne oli rapea, mutta jauhoisempi kuin vehnäjauhopohja, ei siis ihan täydellinen luomus. Maussa en juurikaan huomannut eroja. Näillä mennään! 12.12.2008 - 13:21
Jos tällä ei saa nuppiaan sekaisin sokerihumalasta, ei se onnistu millään.
100g voita, sulatettuna ja jäähdytettynä 150 g Marie keksejä, murskattuna 100 g kookoshiutaleita 150 g vaahtokarkkeja ½ dl maitoa 150 g valkoista suklaata Sekoita keksinmurut ja kookoshiutaleet voisulaan. Taputtele massa leivinpaperilla vuoratun irtoreunavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin kovettumaan. Paloittele vaahtokarkit saksilla kulhoon. Lisää maitoa ja sekoittele kunnes vaahtokarkit alkavat takertua toisiinsa. Levitä vaahtokarkit keksiseoksen päälle. Sulata suklaa ja levitä vaahtokarkkien pinnalle. Anna kovettua noin tunnin ajan huoneenlämmössä. Leikkaa neliöiksi tai muodottomiksi pikku möykyiksi, kuten minä. En ole vielä keksinyt asetta, joka leikkaisi tasaisia paloja, mutta hällä väliä, maku on taivaallinen.
11.12.2008 - 13:15
Tämä herkku valmistuu viidessä minuutissa. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vihreitä oliiveja, mutta minun kaapista löytyi vain tapenadea. Resepti on kahdelle herkuttelijalle.
1 pkt tuorepastaa 1 rasia kirsikkatomaatteja 1 rkl tapenadea 125g mozzarellaa ½ punainen chili ½ ruukkua basilikaa oliiviöljyä mustapippuria Valmista pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Revi tomaatit ja mozzarella käsin rikki. Lisää tapenade, hienonnettu chili, basilika, öljy ja pippuri, sekä suolaa maun mukaan. Tarjoa tuorepastan kanssa.
10.12.2008 - 17:40
Leipasin Mimmin ohjeella paljon kehuja saanutta Arabialaista maustekakkua. Ohjeista poiketen lisäsin taikinaan vielä inkivääriä ja neilikkaa. Tarkoitus oli viedä kakku huomenna kyläreissulle tuomisiksi, mutta en ole ihan varma enää vienkö. Naureskelin Mimmin ohjeelle "levitä kuorrutus epätasaiseksi kerrokseksi" ...siis miten tätä jankkia kukaan voisi tasaiseksi saadakaan, hyvä kun sain sen edes joten kuten pysymään kakun pinnalla. Tähän on nyt varmaan jokin niksi, jota harvemmin leipovana en tiedä. Jostakin luin ohjeen, jossa taikinaan laitetaan sitruunan kuorta ja mehua. Tekisi vielä mieli kokeilla sellaistakin, mutta ensin pitäisi saada tuo kuorrutuspuoli kuntoon.
No Niin, No Niin, vanha aradialaisen kamelikakkaran näköinen kuorrutus on nyt riivitty pois ja uusi tehty tilalle. Laitoin heti vähän enemmän kahvia kuorrutteeseen ja sain sen levittymään hyvin. Toinen asiaan vaikuttava seikka on, että Siiviläsuu uinailee häkissään, eikä ole tyhjentämässä maustelaatikoitani lattialle. Imurointi kesken kuorrutteen levityksen ei ehkä ollutkaan hyvä idea. Aivan kamalasti kiitoksia Mimmi Mutikaiselle neuvoista. Minusta tämä lopputulos on nyt aika hieno.
09.12.2008 - 13:12
Neljä annosta risottoa: 7 dl kerma-maitoa tai täysmaitoa ½ dl sokeria 1 vaniljatanko 2,5 dl risottoriisiä 100g valkoista suklaata Sekoita maitoon sokeri ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää riisit ja halkaistu vaniljatanko. Keitä miedolla lämmöllä riisipuuromaiseksi. Lisää tarvittaessa maitoa. Poista vaniljatanko. Lisää valkosuklaa. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Risoton voi tarjoilla esim. mansikka-raparperikiisselin kanssa, tai sellaisenaan, kylmänä tai lämpimänä. Risottoon voi käyttää myös tummaa suklaata. Tällöin risotto jaetaan kuumana annoskulhoihin ja lusikalla tehdään kolo jokaiseen annokseen. Koloihin laitetaan tummaa suklaata sulamaan. Risoton pinnalle voi vielä laittaa mascarponea tai ranskankermaa ja fariinisokeria. 09.12.2008 - 12:02
Little baby n o t h i n g.. innoitti minua kokeilemaan tuotetta nimeltään surimi. Surimin maku paljastui kalaisaksi ja rakenne oli hieman rapumainen. Ei hassumpaa!
Surimisalaatti (kahdelle) 6 kpl surimipuikkoja paloiteltuina 1 avocado paloiteltuna 1 kevätsipuli hienonnettuna vihreää salaattia esim. vuonankaalia, friseesalaattia ½ kurkku kuorittuna, siemenet poistettuna ja paloiteltuna Salaattikastike ¼ dl oliiviöljyä 1 tl tuoretta rakuunaa tai timjamia hienonnettuna 1 tl dijonsinappia suolaa, sokeria ja pippuria Mitäpä tähän ohjeita sen enempää lisäämään. Sekoita salaattiaineet ja sekoita kastikeaineet keskenään. Salaatti tarjoillaan salaattikastikkeen ja leivän kanssa. 08.12.2008 - 13:15
Kaupan hyllyltä tarttui mukaan Pirkan raparperisose. Raparperi tuo mieleen kesän ja kärpäset, siksi halusin tutustua tuotteeseen. Sose on pakattu makkaraa muistuttavaan muovipötköön. Tuote pitää sisällään raparperia, sokeria, maisiintärkkelystä ja porkkanaa.
Mansikka-raparperikiisseli ½ l pakastemansikoita 6-7 dl vettä sokeria maun mukaan (minä laitoin 3-4 rkl) pötkö raparperisosetta mansikoita koristeluun Mittasin veden, sokerin ja mansikat kattilaa. Keittelin miedolla lämmöllä n.10 minuuttia ja survoin kokonaisia mansikoita soseeksi. Lisäsin raparperisoseen ja kiehautin. Lisäsin kokonaisia pakastemansikoita kiisselin päälle.
08.12.2008 - 12:32
Siiviläsuu sairastaa, häntä hellikäämme. Tänään tekosessa oli lempeä bataattikeitto toipilaalle:
1 bataatti (n.500g) 1 rkl kasvisfondia 2 dl ruokakermaa kuivattua timjamia valkosipulijauhetta loraus appelsiinimehua Kuori ja paloittele bataatti ja keitä kypsäksi kasvisfondilla maustetussa vedessä. Siivilöi keitinvesi talteen. Kaada bataattien joukkoon ruokakerma, mausteet ja soseuta. Tarvittaessa notkista keittoa bataattien keitinvedellä. Noh, eipä maistunut sekään.
06.12.2008 - 20:36
Tapasin presidentin viime kesänä. Kärräsin poikaani rattaissa kaupalle, kun joku huhuili peräämme. Punaisena puuskuttava presidentti heilutteli poikani lierilakkia toisessa kädessään, toisessa olivat sauvakävelusauvat. Odotin jälleennäkemistä näin itsenäisyyspäivän merkeissä, mutta kutsua ei nyt sitten tänä vuonna tullutkaan. Juhlimme kotosalla hyvän ruoan merkeissä, ei hullumpaa näinkään. Itsenäisyyspäivän Menu Aura-etanat & patonkia Marinoitua kalkkunan fileetä & mustatorvisienirisottoa
06.12.2008 - 20:27
Marinoitua kalkkunan fileetä ja mustatorvisienirisottoa:
kourallinen kuivattuja mustatorvisieniä 3 dl risottoriisiä 1 l kanalientä 1 dl valkoviiniä 1 sipuli 50g voita kourallinen parmesaaniraastetta Liota sieniä kylmässä vedessä vähintään tunnin ajan. Pilko sipuli. Kuullota riisiä ja sipulia voissa, lisää mustatorvisienet, valkoviini ja osa kanaliemestä. Lisää kanalientä kypsennyksen aikana. Kun riisit ovat "al dente", lisää parmesaaniraaste ja voi. Tarjoile lisäkkeenä. 06.12.2008 - 20:24
Limettisorbettia sopii tarjoiltavaksi väliruokana, tukevan alkuruoan jälkeen. Sorbetti raikastaa suun ja tekee tietä pääruoalle.
Limetti-siiderisorbetti (neljälle) 1 ½ dl tomusokeria ½ l vettä 2 ½ dl siideriä limen mehu Mittaa vesi ja sokeri kattilaan ja keitä noin 5 minuuttia. Jäähdytä. Sekoita sokeriliemi siiderin joukkoon, lisää limen mehu ja pane kulho pakastimeen. Kun seos alkaajäätyä, sekoittele sitä voimakkaasti. Jatka sokoittamista puolen tunnin välein, kunnes sorbetti on jäätynyt sohjoksi. Sorbetin voi tietenkin valmistaa myös jäätelökoneessa, jos sellainen kuuluu keittiön varustuksiin. Ota sorbetti sulamaan noin 15 minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoile jäähdytetyistä laseista tai jäätelömaljoista. Koristele limen lohkoilla.
06.12.2008 - 20:20
Aura-etanat neljälle
1 prk (24 kpl) etanoita 1-2 valkosipulin kynttä ½ rkl voita 2 dl valkoviiniä 1 rkl konjakkia 150 g voita 75 g Auraa 1 rkl sitruunamahua 2 rkl hienonnettua persiljaa mustapippuria tilkka konjakkia Kaada etanat siivilään, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta. Hienonna valkosipuli ja kuullota nopeasti voissa. Lisää valutetut etanat, konjakki ja viini. Keitä kunnolla, kunnes viini on lähes haihtunut. Sekoita voi, aura, sitruunamehu ja persilja tahnaksi ja mausta pippurilla. Laita etanapannun koloin pikkutilkka konjakkia ja lisää joka koloon yksi viinissä keitetty etana. Täytä kolot voi-auratahnalla. Nosta etanapannut 250 asteiseen uuniin, kunnes täyte alkaa kiehua. Tarjoa rapeakuorisen leivän tai patongin kanssa. 06.12.2008 - 15:10
Tämän kakun teossa oli monta vaihetta ja tiskiä syntyi. Lopppujen lopuksi helppo resepti ja tulos oli tiskivuoren arvoinen.
4 munaa 1 dl sokeria 4 rkl vehnäjauhoja 2 rkl maissijauhoja 1 rkl tummaa kaakaojauhetta
Lisäksi: tyrnimarjalikööriä ja tyrnihilloa
Vaalea mousse 2 dl kuohukermaa 125 g valkoista suklaata 3 rkl tyrnimarjalikööriä 3 munankeltuaista 2 rkl sokeria 3 liivatelehteä
Tumma mousse 2 dl kuohukermaa 125 g tummaa suklaata 3 rkl tyrnimarjalikööriä 3 munankeltuaista 2 rkl sokeria 3 liivatelehteä
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele vaahdon sekaan. Levitä seos uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 175 asteessa noin 10 minuuttia. Kumoa lämpimänä sokeroidulle alustalle ja poista paperi. Leikkaa levystä kaksi pyöreää pohjapalaa käyttäen irtopohjavuokaa muottina. Vuoraa irtopohjavuoka kelmulla ja pane toinen kakkupala pohjalle. Kostuta liköörillä ja levitä hilloa päälle. Aseta toinen kakkupala edellisen päälle ja kostuta liköörillä.
Valmista molemmat mousset samaan tapaan eri kulhoissa. Vaahdota kerma ja lisää siihen sulatettu suklaa. Vispaa molempien moussejen munankeltuaiset ja sokerit vaahdoksi. Jaa seos tasan, puolet tummaan ja puolet vaaleaan moussepohjaan.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä kunnes ne ovat pehmenneet. Kuumenna liköörit ja lisää likööreihin liotetut, kuiviksi puristetut liivatelehdet. Yhdistä suklaaseoksiin.
Kaada mousset vuokaan samaan aikaan, peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli. Irroita irtopohjavuoka ja koristele kakku kaakaojauheella ja ananaskirsikoilla.
05.12.2008 - 08:27
Ihanaa "syödä kuormasta"! Laitoin kalkkunan rintafileen eilen marinoitumaan ja tänään vähän käätelen sitä... ja maistelen. Meidän perheessä marinoitu kalkkuna on ollut varsinaisesti joulunodotuksen ruoka. Tänäkin vuonna kalkkuna marinoituu itsenäisyyspäiväksi. Joskus on vietty ihanaa joulua ihan kahdestaan ja silloin tällaista on ollut meillä joulupöydässä kinkun tilalla. Kalkkuna säilyy hyvin marinadissaan ja jämiä voi veistellä leivänpäälle tai siitä voi tehdä salaatteja tai kalkkunarullia erilaisilla täytteillä. Marinoitu kalkkuna noin 1kg kalkkunan rintafileetä 2 rkl oliiviöljyä Marinadi 1 ½ hunajaomenaviinietikkaa 1 dl valkoviiniä 1 dl vähäsuolaista soijakastiketta 2 rkl hunajaa valkosipulia viipaloituna 1 sipuli viipaloituna Hiero kalkkunanpalaan öljyä ja kypsennä 175 asteessa tunteroinen tai kunnes lihamittarin lämpötila on 75 astetta. Sekoita mausteliemi ja pane kypsä liha jääkaappiin marinoitumaan ainakin vuorokaudeksi. Lihaa on hyvä käännellä välillä. Siivilöi marinadi. Kalkkunan voi tarjota pääruokana esim. mustatorvisienirisoton kanssa. Maustelientä voi halutessaan valella kastikkeeksi lihalle.
04.12.2008 - 12:20
Voi taivahan taatelikynttilät! Joko se on torstai! Koskaan ei voi tietää, piipahtaako joku kahvikupposelle viikonloppuna, siltä varalta on hyvä vähän leivoskella valmiiksi. Joulua odotellessa taatelikakku on luonnollinen valinta, mutta tällä kertaa ei tehdäkään mitä hyvänsä taatelikakkua, vaan taatelikakkujen aatelikakkua, voittamatonta, joululeivonnaisten tuotekehittelyn huippua, ultimate maitosuklaa-taatelikakkua. Tämä on niin hyvää, ettei haitta vaikka kukaan ei piipahtaisikaan.
150g kuivattuja, kivettömiä taateleita 2-3 rkl vettä 2 rkl sokeria 250g maitosuklaata 175g voita 3 keltuaista 3 kananmunaa 2 ¼ dl fariinisokeria 175g mantelijeuhetta 100g mantelilastuja
Paloittele taatelit ja kiehauta niitä muutama minuutti veden ja sokerin kanssa, jäähdytä. Sulata suklaa ja voi mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa keltuaiset, kananmunat ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää mantelijauhe, mantelilastut ja taateliseos ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääntele suklaa-voiseos taikinaan ja kaada leivinpaperilla vuorattuun tasapohjaiseen vuokaan. Kypsennä noin 50 minuuttia uunin alaosassa. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista. Malta jäähdyttää kakku kunnolla ennen tarjoilua. Tarjoile löysän kermavaahdon tai ranskankerman kanssa. Päälle voi ripotella myös maitosuklaamursketta.
03.12.2008 - 12:54
Kylmäsavutofusalaatti kahdelle 270g kylmäsavutofua 70g vuonankaalia muutama kourallinen ituja 2 kourallista miniluumutomaatteja 2-3 rkl pinjansiemeniä (paahdettuina) muutama lehti tuoretta basilikaa parmesaanilastuja oliiviöljyä balsamiviikietikkaa Kuutioin tofun ja ruskistin pannulla, vähän liikaakin. Puolitin minitomaatit ja sekoitin keskenään salaattiaineet. Päälle ripottelin pinjansimeniä ja tuoretta basilikasilppua. Ihan viimeiseksi pirskottelin salaatin päälle oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa. Vasta kun pahin nälkä oli hotkittu pois, hoksasin, etten ollut paahtanut pinjansiemeniä, mutta hyvin ne maistuivat raakoinakin. Parmesaanikin olisi salaatin päällä maistunut, mutta joskus joutuu joustamaan.
03.12.2008 - 07:44
WTF? Mikä tämä on? Ovatko grandilla-passion -hedelmät arkipäivää keittiössäsi? Minä ainakin olen ihmeissäni. Lähikaupan valikoima yllättää toisinaan, tavalliset kärsimyshedelmät puuttuivat, mutta sen sijaan tarjolla oli tällaisia.
Grandilla-passion näyttää olevan rusehtavan-punertavan kellertävä ja tummuvan kypsyessään. Ostaessani hedelmät, ne tuntuivat jotenkin oudon keveiltä, aivan kuin olisi saanut pelkät kuoret, kypsempinä hedemät tuntuivat painavammilta. Toisin kuin ne passion -hedelmät, joihin olen tottunut, nämä grandillat eivät ole rypistyneet lainkaan. Avasin hedelmät rohkeasti. Kuori rapsahti rikki ja hedelmät paljastivat sisimpänsä. Tummempi olikin jo ylikypsä, vaaleampi selvästi parempikuntoinen. Hedelmän syötävä siemensössö on vihreää, siemenet ovat isohkoja ja maku on lähellä passionhedelmän makua. Tarkoitukseni oli käyttää hedelmät jälkiruoan kastikkeena, mutta ulkonäkö on niin lähellä sammakonkutua, ettei houkuta. Lusikoin epäilyttävän klöntin suuhuni, makealta maistui, mutta mihin tätä voi käyttää?
02.12.2008 - 13:59
Uskaltauduin näin joulun alla ropostelemaan.
Kylmäsavuporo-nuudelisalaatti kahdelle: 100g suikaloitua kylmäsavuporoa 100g munanuudeleita 2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä parmesaanilastuja 70g vuonankaalia pari kourallista ituja Kastike ½ dl Ketjap manis -soijaa ¼ dl rypsiöljyä 1 valkosipulin kynsi murskattuna 2 rkl limen mehua 1-2 tl raastettua inkivääriä Valmista nuudelit ohjeen mukaan, kaada vesi pois ja jäähdytä. Sekoita salaattiaineet keskenään. Sekoita kastikeaineet keskenään ja kaada kastike salaattiainesten päälle. Höylää salaatin päälle parmesaanilastuja.
01.12.2008 - 14:22
Tänään on ruoanvalmistuksen teemana "jemmaa juures, eli sapuskaa sihtikurkulle". Käytin aamun hiljaiset hetket surffaamalla blogeissa ja löysin Kropsua eväänä -blogista Tonnikala-perunasoselaatikko-ohjeen, johon olen tehnyt muutamia muutoksia. Kaupoilla käydessä basilikapuskat houkuttelivat minut tuoksullaan ja oli pakko ottaa sekin tähän mukaan. Basilikan tuoksu on ihana! Tuoreen basilikan voi korvata kuivatulla tai jollakin muulla yrtillä, esim. provencalella.
800g valmista perunasosetta 2 purkkia tonnikalaa 500g paseerattua tomaattia 2 porkkanaa 2 maa-artisokkaa purjon valkoinen osa 2-3 rkl Chilimarinoituja valkosipulin kynsiä suolaa mustapippuria tuoretta basilikaa 1 tomaatti juustoraastetta
NjamNjam, sanoi siiviläsuu syödessään.
|
Kirjoittaja
Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja ikuinen laihduttaja.
Kategoriat
Sivut
Mukavat blogit täältä:
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||