Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.11.2008 - 21:13

Aikaisemmin minulla on ollut periaate, että kuutena päivänä viikossa syödään järkevästi ja yhtenä päivänä voi herkutetella. Joulun odotus tuntuu kääntäneen tämän periaatteen päälaelleen. Tänään sunnuntaina siis kevennetään ja huomenna saadaan taas farkut jalkaan ja voidaan hyvillä mielin jatkaa jouluvalmisteluita.

Kanasalaatti kahdelle 

2 broilerin rintafileetä

1 avocado

1 verigreippi

vihreää salaattia esim. rucola, tammenlehti, lollo rosso


Marinadi

½ dl soijakastiketta

¼ dl seesamiöljyä

1 rkl hunajaa

1 tl korianterin siemeniä jauhettuna

1 tl fenkolin siemeniä jauhettuna

1 tl kuivattua chiliä jauhettuna

2 valkosipulin kynttä murskattuna

seesaminsiemeniä


Sekoita marinadin ainekset keskenään. Leikkaan broilerin rintafileet ohuiksi siivuiksi ja marinoi 4-6 tuntia.


Vokkaa marinoidut broilerinpalat, lisää lopuksi pari ruokalusikallista seesaminsiemeniä ja anna siementen saada hieman väriä. Pese, kuivaa ja revi salaatti ja asettele lautasille. Halkaise avocao, poista kivi ja leikkaa viipaleiksi. Fileoi greippi terävällä veitsellä kalvottomaksi. Purista jäljelle jäävistä perkuujätteistä mehut salaattien ja avocadoviipaleiden päälle. Asettele broileri, avocadot ja greipit salaatin päälle ja tarjoile heti.


30.11.2008 - 15:32

Valkosuklaapannacotta  

(6 annosta)


3 liivatelehteä

1 vaniljatanko

4 dl kahvikermaa

¼ dl sokeria

100g valkosuklaata

 

Kaura-kookoslastut

1 dl kaurasuurimoita

1 dl kookoshiutaleita

50g voita

1/2 dl sokeria


Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sisus irti veitsenterän tylsällä osalla. Kaada kerma kattilaan ja lisää vanilja, vaniljatangon puolikkaat ja sokeri. Kuumenna kerma kiehuvaksi ja poista levyltä. Purista liivatelehdista ylimääräinen vesi ja sekoita kerman joukkoon. Lisää valkosuklaapalat ja sekoittele. Kun suklaa on sulanut, poista vaniljatanko kerman joukosta. Jäähdytä seos vatkaamalla kylmävesihauteessa. Jaa pannacotta jälkiruoka-astioihin tai laseihin ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.

 

Pane kaikki kaura-kookoslastujen ainekset paistinpannuun ja ruskista. Kaada massa talouspaperille jäähtymään. Taita kovettuneesta levystä paloja pannacotan päälle.


 

29.11.2008 - 18:16

Tämän reseptin olen poiminut Sukulan alakarppikirjasta Hyvä fiilis. Sukula tekee sataykastikkeensa suolapähkinöistä, mutta, käytännön syistä, olen vaihtanut kokonaiset pähkinät tahnaan. Minulle nuo suolapähkinät aiheuttavat ruoanlaiton yhteydessä hallitsematonta napostelua. Ei ole tarkoituksenmukaista, että maha täytetään pähkinöillä, kun tarjolla olisi tätä maukasta ruokaa. Suolapähkinöiden lisäksi muitakin pikku muutoksia on reseptiin saattanut livahtaa.


400g naudan ulkofileetä

suolaa

valkopippuria


Sataykastike

1dl maapähkinälevitettä

1 hopeasipuli

½ dl soijakastiketta

1 punainen chili

2 tl silputtua inkivääriä


Pilko sipuli, chili ja inkivääri ja kuullota niitä öljyssä. Lisää soija ja maapähkinälevite. Kuumenna kiehuvaksi ja käännä hella nollille. Soseuta tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.


Laita uunin grilli lämpiämään 300 asteeseen. Viipaloi naudanliha ohuiksi viipaleiksi, mausta suolalla ja pippurilla ja paista pannulla nopeasti. Pyörittele lihat sataykastikkeessa ja työnnä tiiviisti vartaisiin. Levitä kupin pohjalle jäänyt sataykastike vartaiden päälle. Laita vartaat öljytylle uunipellille ja grillaa 5-8 minuuttia.


Tarjoa vartaat wokattujen vihannesten, salaatin tai riisin kanssa. Minä wokkasin tänään punajuurta, porkkanaa, retikkaa ja paprikaa. Maustoin nämä värikkäät kasvikset soijakastikkeella, limen mehulla ja kalakastikkeella.


29.11.2008 - 16:18

Eilen leivotut homepiparit ovat huvenneet ja glögi kaipaa uutta seuralaista. Olen koukussa Cantadoun piparjuurituorejuustoon ja ajattelin täyttää sillä tämänpäiväiset kakkuset.

1 pkt valmista piparkakkutaikinaa

1 purkki Cantadou piparjuurituorejuustoa

Kauli taikina ohueksi. Voitele levy tuorejuustolla ja rullaa. Leikkaa rulla sentin siivuiksi. Paista 6-8 minuuttia 200-asteisessa uunissa. 

Malttaa se köyhäkin keittää, vaan ei jäähdyttää. Maku on hieno lämpimänäkin ja jalostunee, kunhan piparit ehtivät jäähtyä.

28.11.2008 - 13:01

Tämän pizzan valmistukseen pitäisi käyttää edellisen päivän kebab-kioskikäynniltä jääneet lihat, pizzahan on alunperin italialainen pyttis, mutta minulla on nyt kokeilussa Portin kebab lastut. Lähikaupan kebablastujen maku ei tietenkään ole yhtä hyvä, kuin döner-kebabin, vaan maku oli vähän pistävä. Määriä en tähän reseptiin ole paljoakaan kirjaillut, sillä pizza täyttyy näppituntumalla.

Pizzapohja

 2dl vettä

25g hiivaa

3 rkl oliiviöljyä

5 dl vehnäjauhoja

suolaa

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää ensin suola ja öljy ja sitten jauhoja vähän kerralla. Anna taikinan kohota kunnolla. Taikinasta tulee pellillinen pizzaa, mutta tänään tein pienempiä pyöreitä lättyjä.

Täyte

 1 tölkki paseerattua tomaattia

1 dl punaista pestoa 

mozzarellajuustoraastetta

kebablihaa

fetajuustoa

smetanaa

tomaattia

sipulirenkaita

oreganoa tai pizzamaustetta


Sekoita paseerattu tomaatti ja punainen pesto, levitä tomaattikastike pizzapohjalle. Levitä tomaattikastikkeen päälle juustoraaste, kebablihat, tomaatit ja sipulirenkaat. Ripottele päälimmäiseksi fetajuustokuutiot ja roiski pieniä smetananokareita sinne tänne.


Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.

 

28.11.2008 - 13:00

Aurapiparit, sinihomejuustopiparit, sinihomepiparit... Sinihomejuuston ja piparkakun liitto on jo klassikko. Tämä resepti vain vahvistaa liittoa.

1 pkt valmista piparkakkutaikinaa

1 pussi Aurajuustoa muruna

2 rkl maustamatonta tuorejuustoa

Kauli taikina ohueksi levyksi ja voitele levy tuorejuustolla. Ripottele Aurajuuston muruset päälle ja painele käsin juustonmuruja taikimaan. Rullaa levy ja leikkaa se noin  sentin paksuisiksi siivuiksi. Paista 6-8 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

27.11.2008 - 14:06

Lohi on halpaa ja terveellistä ja tarjoan sitä lapselle vähintään kerran viikossa. Itse en ole mikään varsinainen lohen ystävä, mutta yritän parhaillaan ystävystyä.  Kiusaus valmistuu nopeasti pakasteistakin; valmiista kasvissuikaleista, peruna-sipulisekoituksesta ja lohikuutioista, mutta minä tein tänään näin:


500g lohta 

500 g kasvissuikaleita: 1 peruna, 1 porkkana, 1 punajuuri, pieni pala lanttua, pari maa-artisokkaa

1 sipuli

2,5 dl ruokakermaa tms.

2 rkl tomaattipyreetä

loraus hummerifondia

mustapippuria

suolaa, itse lisään suolan vasta omaan annokseen 


Pilko lohi kuutioiksi tai suikaleiksi. Kuori peruna, sipuli ja juurekset ja suikaloi Sekoita kasvikset ja kaada uunivuokaan, lisää lohipalat ja päälle vielä kerros kasviksia. Sekoita ruokakerman joukkoon tomaattisose ja mausteet, kaada vuokaan. Kypsennä kiusausta uunissa 200 asteen lämmössä reilun tunnin ajan.

 

 

27.11.2008 - 13:04

Taas näitä parhaat päivänsä nähneitä hedemiä! Niin ovat nahistuneen näköisiä, ettei tosiaankaan tee mieli alkaa kuorimaan, vaikka hedelmäliha saattaisi olla vielä ihan ok. Mitään ei heitetä roskiin, fileoin verigrapen ja appelsiinin, sisukset paljastuivat edelleen raikkaan makuisiksi. Laitoin "lihat" tehosekoittimeen, joukkoon 2 kananmunan valkuaista, maitoa ja puolikas banaani. Aamun kananmunaihmeellä pärjättiin puolille päivin.  

26.11.2008 - 13:03

Marraskuu ja pimeää. Maanantaina satanut lumi on muuttunut harmaaksi loskaksi ja radiosta kaikuu ensimmäiset joululaulut....

Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin,
istun oksalla uljaimman puun,
miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin
ja sää aina kuin toukokuun.

Väkisinkin ajatukset kääntyvät ruokaan. Sylvian joululaulu inspiroi minua valmistamaan sardellipastaa, klassista sisilialaista ruokalajia. Tämä resepti ei ole ihan suoraan Palermolaisesta keittiöstä, vaan resepti on kuin rikkinäinen puhelin, muuttuu matkalla.  


Pasta con le sarde

2 säilyketölkillistä sardiineja

1 purkki tumaattimurskaa

pikkupurkki (70g) tomaattipyrettä

2 fenkolia, viipaloituna

2 sipulia, hienoksi silputtuna

4 anjovisfilettä

1 dl pinjansiemeniä

1,5 dl keltaisia rusinoita

50g sahramia

bucatini -pastaa

Pilko fenkoli karkeiksi viipaleiksi ja keitä runsaassa, suolalla maustetussa vedessä (n. 2l) pehmeäksi. Keittoaika on noin 5-8 minuuttia. Nosta fenkolit reikäkauhalla vedestä ja puristele varovasti ylimääräistä vettä pois ja kuivattele vielä siivilässä. Säilytä keitinvesi.

Kuullota fenkolia pannulla ja laita omaan astiaansa odottelemaan.

Kuullota sipulit öljyssä, lisää tomaattimurska, sardiinit ja anjovikset. Mössää anjovikset ja sardiinit haarukalla. Lisää rusinat, pinjansimenet sahrami, suolaa ja pippuria. Nesteeksi lisätään fenkolin keitinvettä tarpeen mukaan.

Keitä pasta fenkolin keitinvedessä.  Sisilian reissulla meille tarjoiltiin usein bucatini -pastaa, joka on spagettia muistuttavaa, mutta paksumpaa ja sisältä onttoa. Lähikaupasta ei tällä kertaa bucatinia löytynyt, joten nautin pasta con le sarden tavallisen spagetin kanssa.

25.11.2008 - 14:34

1 iso tai 1 1/2 pientä mangoa

250g maitorahkaa

4dl maitoa

2rkl mantelilastuja

2rkl kookoshiutaleita

Smoothie valmistuu kätevästi tehosekoittimessa. Kaada kaikki juoman ainekset tehosekoittimeen ja pöräytä pehmeäksi juomaksi. Voit lisätä tarvittaessa maitoa tai makeutta.

 

25.11.2008 - 14:12

Tänään koekeittiö testaa työvälineen, jolla perheenemännän työtaakkaa saadaan jälleen kevennettyä. Onko näin? Se selviää kohta.

Mielenkiintoni kohteena on mangonkivenpoistaja, sillä saattaa olla virallinenkin nimi, mutta kutsuttakoon sitä nyt tällä kertaa vaikka tällä pitkähköllä ja epäkäytännöllisellä nimellä. 

Mango asetetaan tukevalle alustalle pystyasentoon ja mangonkivenpoistaja työnnetään mangon läpi.

Mango on nyt kolmessa osassa, hedelmälihat kauniisti reunoilla ja kivi keskellä. Minun mangoni olivat melko pieniä ja kiven ympärille jäi vielä aika paljon järsittävää.

Hedelmälihat leikataan veitsellä ruudukoksi, kuori jätetään ehjäksi. Mangonpuolikas käännetään nurinpäin ja mangonpalat napsitaan irti kuoresta.

Tämähän oli helppoa ja nopeaa, aikaa säästyi vaikka kuinka... tässähän ehtisi vielä vaikka pulkkamäkeen.

24.11.2008 - 13:24

Valmistan taaperon pararuoat yleensä aika lailla saman kaavan mukaan. Yritän kätkeä joukkoon kasviksia mahdollisimman huomaamattomassa muodossa, eli soseena. Meidän sihtikurkku kaivelee suustaan kaiken "epäilyttävän". Tähän epäilyttävien kategoriaan kuuluvat mm. lanttu, paprika ja palsternakka, jotka ovat juuri niitä maun antajia. Kasvissose on mutenkin oivallinen kastikepohja, sen lisäksi ei tarvita suurustamista, eikä kermoja.


Ruoan voi valmistaa myös ilman perunoita, jolloin tuloksena on tavallinen jauhelihakastike, mutta minun mielestäni on mukavaa, kun ei tarvitse erikseen keitellä pottuja tai pastaa. Laitan ruokaa pakkaseen kerta-annoksina ja on tosi kätevää, kun kiireessä tai laiskuuksissaan saa valmiin aterian vain sulattamalla ja lämittämällä.

3isoa porkkanaa

pieni pala lanttua

pieni palsternakka

400g jauhelihaa

sipulia

valkosipulia

500g paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa

4-6 isoa perunaa

2-3 dk kypsiä papuja tai linssejä

provencalea tai pizzamaustetta


Viipaloi juurekset, keitä kypsiksi ja soseuta tehosekoittimessa tasaiseksi soseeksi. Kuullota sipuleita pannulla, lisää jauheliha joukkoon ja kypsennä. Kaada juuressose ja paseerattu tomaatti jauhelihan joukkoon, lisää noin 3dl lihalientä, provencale ja kuutioidut perunat. Hauduta miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää tarvittaessa nestettä, vettä tai lihalientä. Lisää loppuvaiheessa kypsät pavut.

 

 

23.11.2008 - 19:49

 


Phad Thai on vähän kuin thaimaalainen pyttipannu, tekotapoja on yhtä monta, kuin kokkejakin. Sekaan voi heittää tofua ja katkarapuja, sekä possunlihaa, mutta minä teen tämän ruoan omien mieltymysteni mukaan useinmiten broilerin rintafileestä. Käytän chiliä ja valkosipulia vaihtelevasti, joskus reippaammin, joskus ihan ohjeen mukaan. Chilin voi jättää pois ihan kokonaan, näin tehdään ainakin meillä, silloin kun taapero istuu kanssamme päivällispöydässä. Nuudeliwokit ovat muuten eriomaisen kiinnostavaa sormiruokaa pienille, itsenäisesti syömään opetteleville mukuloille.


riisinuudelia

1 chili

4 valkosipulin kynttä, pilkottuna

2 kevätsipulia, pilkottuna

1 rkl tamarindia

1 ½ rkl vaaleaa siirappia tai sokeria

2 rkl kalakastiketta

2 rkl limen mehua

2 munaa, vatkataan rikki haarukalla

400g broilerin rintafileetä ohuina viipaleina, katkarapuja, tofua, possua

1-2 dl ituja

½ dl pähkinöitä

ruukullinen tuoretta korianteria


Valmista nuudelit ohjeen mukaan. Tamarindia liotetaan kuumassa vedessä ainakin varttitunnin ajan, ja hedelmälihasta puristellaan mehuja irti joko lusikalla tai kädellä. Tamarindin ja veden suhde on noin 1:2 - yksi osa tamarindia ja kaksi osaa vettä. Kiinteät hedelmälihan palat siivilöidään pois ja jäljelle jäänyt mehu käytetään. Useimmista marketeista saa käyttövalmista tahnaa, jonka voi lisätä ruokaan sellaisenaan.


Lisää tamarindimehuun chili, valkosipuli ja kevätsipuli, siirappi, kalakastike ja limenmehu ja survo soseeksi huhmareessa tai sauvasekoittimella.


Kuumenna wokki ja lisää tilka öljyä. Kaada mausteseos wokkiin ja sekoittele muutaman minuutin ajan. Lisää kananpalat ja wokkaa kypsiksi. Kaada kanapalojen päälle vatkatut kananmunat ja sekoittele, kunnes munat hyytyvät kokkeliksi. Sekoita joukkoon nuudelit ja puolet iduista. Sekoittele ja anna kaiken lämmetä kunnolla. Lisää vielä päälle loput idut, silputtu korianteri, murskatut pähkinät ja tarjoile limelohkojen kanssa.


Silloin kun oikein kovasti alakarpittaa, korvaan nuudelit kokonaan, tai osittain erilaisilla kasviksilla. Joukkoon voi laittaa kiinankaalia, porkkanasuikaleita, sieniä ja oikeastaan ihan mitä vain.

 

 

23.11.2008 - 10:34

Viikonloppuaamuina saan nauttia aviomieheni tekeleistä. Tänä aamuna päätin tarkkailla, kuinka hän sen oikein tekee.

6 munaa

n. 1/2 dl maitoa

1/2 sipuli

1/2 paprika

 

Sipuli ja paprika pilkotaan hienoksi silpuksi. Kananmunat rikotaan kulhoon, mutta erotellaan kahdesta munasta pelkät valkuaiset...siis neljä kokonaista munaa, plus kahden munan valkuaiset. Maitoa ja ripaus suolaa munien joukkoon ja kevyt vatkaus.

Sipuli ja paprika kuullotetaan pannulla ja pääle kaadetaan munakastaikina. Pannua käännellään niin, että munakastaikina leviää tasaisesti koko pannulle. Munakasta kypsytetään miedolla lämmöllä, kunnes alkaa hyytyä. Munakasta irroitellaan lastalla pannun reunoilta ja pannua kallistellaan jälleen, niin että löysä taikina valuu pannun reunoille. Kun munakas on kokonaan hyytynyt, käännetään munakas varovasti kaksinkerroin.

Munakkaan kanssa voi tarjoilla pekonia, jos kolesteroliarvot ovat kunnossa ja lääkäri antaa luvan.

23.11.2008 - 08:51

Lunta katoilla ja ihan hippunen nurmikoillakin, pakkasta -2 astetta. Onneksi kaupat ovat näin joulun alla auki myös sunnuntaisin, pulkan osto taitaa olla tänään ohjelmassa.

Jännittää ihan, mitä on tulossa. Kunpa saataisiin sellainen "vanhan ajan talvi", että pikkuinen poikani pääsisi nauttimaan talviurheilun riemuista.   

22.11.2008 - 16:04

Tämä resepti on kehitetty yhdessä mieheni kanssa Portugalin matkan jälkeen vuonna 2006.

Lomamatkalla Albufeirassa ruokailimme useasti ravintolassa nimeltä O'Penedo. Alunperin päädyimme ravintolaan, sen makoisan suklaakakun ja uskomattoman upean näköalan vuoksi. O'Penedon ruokalista yllätti meidät monesti yksinkertaisilla, maukkailla annoksillaan.


Syyssateiden saavuttua aloimme koto-Suomessa muistella, miltä suosikkiruokamme maistui. Tässä on lopputulos. Kotimaassa myytävät jättikatkaravut tosin kalpenevat Portugalin JÄTTIjättikatkaravuille, joilla oli mittaa ainaskin 15 cm.

Jättikatkaravut O'Penedo

Kypsentämättömiä jättikatkaravunpyrstöjä

Tillipesto:

1 puntti tilliä

1 dl oliiviöljyä

1 dl Parmesanraastetta

kourallinen paahdettuja pinjansiemeniä

valkopippuria

suolaa


Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Sekoita tehosekoittimessa kaikki pestoainekset tahnaksi.


Kypsennä katkaravun pyrstöjä hetki oliiviöljyssä. Lisää tillipesto ja jatka kypsentämistä muutama minuutti, kunnes parmesan on sulanut. Katkaravut ovat kypsiä, kun ne ovat muuttuneet vaaleanpunaisiksi, tämän jälkeen ne muuttuvat nopeasti sitkeiksi, joten tätä ruokaa on varottava hauduttamasta.


Jättikatkaravut voi tarjoilla haluamansa lisukkeen kanssa. Oma suosikkini on yksinkertaisesti höyrytetyt vihannekset, porkkana ja parsakaali.

 

21.11.2008 - 13:47

Taaperoisemme on kovin huono syömään kasviksia. Yritän piilottaa niitä kaikkeen ruokaan ja yleensä onnistunkin aika hyvin.  

Kastikepohja:

oliiviöljyä

sipuli

2-4 isoa porkkanaa

purjon valkoinen osa

8 kirsikkatomaattia

2dl kanalientä tai ruokakermaa/ kasvisrasvavalmistetta

 

 

Lisäksi:

2 broilerin rintafilettä jauhettuna

peruna-, porkkana- ja lanttukuutioita maun mukaan

valkosipulia

 

 

Kastikepohjaa varten, kuumenna oliiviöljyä pannulla, lisää pilkotut vihannekset ja kuullota muutama minuutti. Lisää n. ½ dl vettä ja kanaliemi tai kasvirasvavalmiste. Anna porista miedolla lämmöllä, kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Soseuta kastikepohja tehosekoittimessa ja lisää tarvittaessa vettä.

 

 

Kypsennä broilerin jauheliha pannulla. Lisää kastikepohja sekä peruna-, porkkana- ja lanttukuutiot. Anna kypsyä, lisää nestettä tarvittaessa.

Juureksia voi tilsiä lautasella syöjän suuhun sopiviksi, joten ne kannataa kypsentää pehmeiksi.

 

 

21.11.2008 - 08:20

Perjantai ja pakkasta pääkaupungissa. Istun keittiönpöydän ääressä ja katselen yli kaupungin kattojen. Aamutaivas on jälleen upea punertavissa sävyissään. Kohta makuuhuoneesta kuuluu karjaisu, sitä ennen nautin hetken hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä. Kun poika herää, alkaa kriisipuuron keítto.

 

Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.