|
|
|||
|
07.11.2009 - 11:01
Kampaajalla istuminen on hyvä hetki tutustua lehtitarjontaan. Noin kuuden viikon välein voi päivittää julkkistietämystään seiskasta, mutta kampaajani valikoimissa on onneksi muutakin lukemista. Viime käynnillä yllätyin Koti ja Keittiö -lehden sisällöstä. Uusimmassa numerossa oli ihania keittiöitä, mikä sinänsä sattui minulle, uuden kodin metsästäjälle, kuin nyrkki silmään, mutta lehdessä oli myös useampi herkuulliselta vaikuttava munakoisoresepti.
Kotiin päästyäni kirjoittelin ylös tämän: 2 munakoisoa 6 kpl sardellifileitä pieni purkki vihreitä, kivettömiä oliiveja 2 isoa viipaletta edellispäivän vaaleaa leipää 1 puntti persiljaa, hienonnettuna ½ rasiaa kirsikkatomaatteja oliiviöljyä, suolaa, pippuria Huuhtele munakoisot ja halkaise ne. Irroita sisus ja kuutioi se pieniksi paloiksi. Laita munakoisokuutiot suolan kanssa lävikköön valumaan noin vartiksi. Huuhtele ja kuivaa munakoisokuutiot. Paista munakoisokuutioita öljyssä, kunnes ne saavat väriä pintaan. Hienonna sardellit ja oliivit ja murustele leipä. Yhdistä munakoisokuutiot, oliivit, sardellit ja leivänmurut keskenään. Mausta seos persiljalla ja mustapippurilla. Lusikoi täyte munakoisokuoriin. Puolita tomaatit ja asettele ne munakoisojen päälle. Valuta vielä runsaasti oliiviöljyä täytteen päälle. Paista munakoisoja uunissa 175 asteessa noin 45 minuuttia.
|
Kirjoittaja
Kommentteja lapsen suusta ja reseptejäni päivittyy hittaasti, mutta varmasti osoitteessa http://norsunmuisti.blogspot.com/
Kategoriat
Sivut
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||