|
|
|||
|
28.10.2009 - 11:10
Virus iski viimein minuunkin. Ei nuhaa, ei yskää, ei saparoa ja siankorvia, ainoastaan kuumetta ja päänsärkyä. Aivot tuntuivat hölskyvän pääkopassa irrallisina ja silmäluomien raosta saattoi ainoastaan tirkistellä päivänvaloa. Pakko oli jäädä kotiin huilaamaan: Lepoasento sohvalta, TV päälle tuomaan rauhoittavaa taustahälinää, särkkäriä kitusiin ja untenmaille. Kun heräsin, kokkaili Nigella uskomattomia herkkuja TV-ruudussa. Särky oli siinä vaiheessa helpottanut sen verran, että saatoin apaattisena tuijottaa kuinka ruoka toisensa jälkeen valmistui. Tuolloin minulla ei ollut aikomustakaan ruveta ruoanlaittoon, mutta jotain jäi silti muistiin. Kun olin jälleen tolpillani inspiroiduin kalapihvin tekoon. Kaikki alkuperäisen reseptin ainekset eivät taatusti ole mukana, mutta näin toteutuivat tölkkilohipihvit.
3-4 dl perunamuusia 2 tlk säilykelohta tilliä sitruunankuorta raastettuna 3 munaa voita öljyä suolaa, kalamaustetta tilliä ruiskorppujauhoja Tein ensin kunnon pottumuusin. Keitin kattiallisen jauhoista perunaa, survoin sen muusiksi, lisäsin voita ja erotin kalapihvejä varten 3-4 dl survosta. Jäähdyttyään, lisäsin perunan joukkoon munan, lohen, hienonnetun tillin ja mausteet. Sekoitin taikinan tasaiseksi ja leivoin siitä pihvejä. Pihvien on hyvä tässä vaiheessa kiinteytyä, joten laitoin ne kelmun päälle leikkuulaudalle ja jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
Rikoin kaksi munaa ja rikoin haarukalla niiden rakenteen. Kastoin pihvit yksitellen ensin kananmunassa ja sitten korppujauhoissa. Paistoin pihvit runsaassa voi-öljyseoksessa.
Kategoriat:
Kala ja äyriäiset
, Siiviläsuulle
|
Kirjoittaja
Kommentteja lapsen suusta ja reseptejäni päivittyy hittaasti, mutta varmasti osoitteessa http://norsunmuisti.blogspot.com/
Kategoriat
Sivut
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||