Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.06.2009 - 22:29

Tämä annos on kahdelle. Pihvit olivat melkoisen kookkaita, mutta hyvin upposivat. Punaiseen lihaan verrattuna tonnikala on niin kevyttä, että sitä mahtuu laihduttajankin mahaan iso viipale ilman syyllisyydentunnetta.

Tarvitset

2 tonnikalapihviä

punaisia, valkoisia, vihreitä ja mustia pippureita 1 rkl kutakin

seesamöljyä

suolaa

 2 purjoa

2 dl punaviiniä

½ dl balsamiviinietikkasiirappia

½ l kasvislientä

Salsa

4 tomaattia

limen mehu

1 rkl soijakastiketta

1-2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

2 valkosipulinkynttä hienoksi hakattuna

1 puska tuoretta minttua

oliiviöljyä

Tee salsa etukäteen ja laita jääkaappiin maustumaan. Poista tomaateista siemenet ja hakkaa pieneksi hakkelukseksi. Lisää iso loraus oliiviöljyä, hienoksi hakattu minttu, raastteu inkivääri ja valkosipuli sekä soija ja limenmehu. Anna maustua hyvin ennen tarjoilua.

Leikkaa purjosta ”parta” ja vihreä osa pois. Halkaise purjot pituussuunnassa kahtia. Paista purjojen leikkuupinta voissa, lisää punaviini, kasvisliemi ja mausta balsamiviinietikkasiirapilla. Anna purjojen hautua pihvien valmistuksen ajan.

Hienonna pippurit huhmareessa tai pippurimyllyssä. Pyörittele tonnikalapihvit seesamöljyn, suolan ja pippurien sekoituksessa. Grillaa tai paista pihvit nopeasti.

Nosta kaksi purjon puolikasta lautaselle, niiden päälle tonnikalapihvi ja pihvien päälle runsaasti tomaattisalsaa.

 

Kirjoittaja

Kommentteja lapsen suusta ja reseptejäni päivittyy hittaasti, mutta varmasti osoitteessa

http://norsunmuisti.blogspot.com/