|
|
|||
|
01.03.2009 - 14:17
Siiviläsuun myötä perheestämme on tullut suosittu. Kutsuja synttäreille ja kissanristiäisiin satelee huomattavasti entistä elämäämme enemmän. Kaikki haluavat Siiviläsuun kutsuilleen. Taas vietettiin yksi lauantaipäivä sukulaisissa ja illalla valmistettiin vain pikaruokaa, sisäfileepihvejä ja salaattia. Meillä isäntä paistaa pihvit ja minä valmistan kaiken muun. Lisäkkeeksi tehtiin salaattia parsakaalista, vihreistä pavuista sekä sokeriherneistä. Resepti on nyysitty Appelsiineja ja hunajaa -blogista. Salaatin kastike maistui koko perheelle niin hyvin, että jäätiin aterian päätteeksi istuskelemaan pöytään ja nuolemaan salaattikipon pohjaa. Poikkesin vähän reseptissä, nigellansiemeniä kaapistani ei löytynyt ja soijakastike oli ihan vaan tavallista vähäsuolaista kikkomansoijaa.
Nuoltu on.. Pihvinpaistossa neuvojia riittää. Minä en huomaa, onko pihviä tökitty paistamisen aikana tai onko ensimmäistä puolta paistettu vain hetki, vai niin kauan, että raaka puoli alkaa hikoilla. Tärkein sääntö kuitenkin lienee, että lihan on oltava huoneenlämpöistä, pannun on oltava kuuma, mutta pintaa ei kuitenkaan saa polttaa. Näillä isännän pihvinpaisto-ohjeilla tulee kelpo pihvit: Anna lihan lämmetä huoneenlämpöiseksi, tämä vie vähintään pari tuntia. Jos paistat pihvin kylmänä, kuoresta tulee rapea ja maukas, mutta sisus jää liian raa'aksi. Jos olet ostanut sisäfileen pötkönä, tee siitä 2-3 cm:n paksuisia pihvejä, painele pihvit käsin hieman ohuemmiksi. Jos haluat, voit jo tässä vaiheessa ripotella lihaan pippuria ja suolaa. Maustamisajankohdasta on myös erilaisia mieltymyksiä. Joidenkin näkemysten mukaan suolaaminen tässä vaiheessa kuivuttaa pihvin. Minä en osaa sanoa pihvistä, milloin se on suolattu, puoliskoni taitaa lisätä suolan milloin mitenkin. Kuumenna valurautapannu kuumaksi ja lisää voita ja hiukan öljyä. Laita pihvi paistumaan, älä kuitenkaan laita samanaikaisesti kuin korkeintaan kaksi pihviä, jotta pannun kuumuus riittää. Pihvin paistoaika riippuu halutusta kypsyysasteesta ja pihvin paksuudesta. Yksi ohje mediumpihvin paistoajaksi on minuutti/sentti/puoli, ihan pelkästään kelloon ei kuitenkaan voi luottaa, enkä ole koskaan puoliskollani kelloa nähnyt tässä touhussa. Paistaessasi ensimmäistä puolta pihvistä, voit jo säätää lämpötilaa pienemmälle. Pihvi käännetään ja samalla vähennetään hiukan lämpöä. Pihvi käännetään vain kerran, eikä sitä saa tökkiä kesken kypsennyksen. Kun kypsän puolen pinta alkaa ”hikoilemaan” kunnolla, pihvi alkaa olla jo mediumplussaa. Voit myös ruskistaa pihvin pinnan pannulla ja kypsentää loppuun uunissa 175 asteessa folion alla. Näin paksukin pihvi säilyttää mehukkuutensa, kypsyy tasaisesti mediumiksi, eikä taatusti kärvenny. Tournedot käytetään meillä uunissa aina ruskistuksen jälkeen. Pihvi maustetaan suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla viimeistään tässä vaiheessa. Meillä oli pakkasessa persiljavoita uudenvuoden jäljiltä, joten sitä sitten veistelin vielä pihville. |
Kirjoittaja
Kommentteja lapsen suusta ja reseptejäni päivittyy hittaasti, mutta varmasti osoitteessa http://norsunmuisti.blogspot.com/
Kategoriat
Sivut
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||