|
|
|||
|
31.01.2009 - 10:11
Eilen päättyi elämässäni yksi jakso, vietin viimeistä päivääni kotiäitinä. Nyt on viikonloppu ja maanantaina töihin. Juhlistin hieman uuden ajan alkua suklaatryffelikakulla, joka nautitaan luumu-portviinikastikkeen kanssa. Tämä on juuri sopivasti suklainen kakku turruttamaan mahdollisen alakulon, joka saattaa vielä viikonlopun aikana iskeä.
Pohja 150g Vilhelmiina-keksejä 50g voita
Täyte 5-6 liivatelehteä 1 dl kuumaa espressokahvia 350g tummaa suklaata 400g maustamatonta tuorejuustoa ½ dl mantelilikööriä 2 dl sokeria 2 tl vaniljasokeria tai veitsenkärjellinen vaniljajauhetta 3 dl kuohukermaa
Hienonna keksit rouheeksi monitoimikoneessa, sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele keksiseos irtoreunavuoan pohjalle. Vuoan pohjan voi vuorata muotoon leikatulla leivinpaperinpalalla, jos ei halua tarjoilla kakkua pohjakappaleen päältä. Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viitisen minuuttia. Alkuperäisessä ohjeessa liivatelehtiä käytettiin kuusi kappaletta, mutta viidellä pärjää mielestäni mainiosti, kakusta tulee siten ihanasti pehmeä. Purista pehmeistä liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois, liuota ne kuumaan kahviin ja anna hieman jäähtyä. Sekoita kaikki ainekset keskenään huolellisesti ja kaada massa vuokaan keksiseoksen päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 5 tuntia, mielellään seuraavaan päivään. Koristele kakku kaakaojauheella ja marjoilla. Tarjoa kakun kanssa luumu-portviinikastiketta.
Luumu-portviinikastike 350g tuoreita luumuja n. ½ dl sokeria ½-1 dl portviiniä
Keitä luumuja 5 minuuttia, jolloin kuori irtoaa helpommin. Kuori luumut ja poista kivet. Soseuta hedelmäliha, makeuta sokerilla ja lisää portviiniä sen verran, että saat mielestäsi sopivan paksuisen kastikkeen.
Kategoria:
Makeat leivonnaiset
|
Kirjoittaja
Kommentteja lapsen suusta ja reseptejäni päivittyy hittaasti, mutta varmasti osoitteessa http://norsunmuisti.blogspot.com/
Kategoriat
Sivut
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||