Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.01.2009 - 13:50

Vellipojan kansainvälisessä keittiössä valmistui tänään naapurimaamme Ruotsin ikiomaa perinneruokaa, lihapullia. Lihapullat ja puolukkasurvos on tällä kertaa pakattu samaan kompaktiin pullapakettiin.

 

Puolukka-lihapullat

10cm pätkä purjon valkoista osaa

3 valkosipulinkynttä

2 rkl kapriksia

2 tl kuivattua timjamia

200g naudan paistijauhelihaa

200g lampaan paistijauhelihaa

2 dl puolukkasurvosta (sokeroimatonta)

2 kananmunaa

suolaa ja valkopippuria, maun mukaan

Kastike

pienenpieni punasipuli

1 rkl raasettua piparjuurta

2 dl turkkilaista maustamatonta jugurttia

suolaa

Hienonna purjo, valkosipuli ja kaprikset hienoksi silpuksi. Kuullota silppua pannulla pienessä öljymäärässä, kunnes seos on hieman pehmentynyt. Lisää pannulle timjami ja kuullota vielä hetki. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pyörittele lihapulliksi. Paista pullat uunissa 200 asteessa noin ½ tuntia.

Keittiömme kokosi lihapullista kaksi eri tyyppistä annosta: karpimman version johon kuului salaattia ja jugurttikastiketta, sekä Siiviläsuu-version porkkana-perunamuusilla.

Kategoriat: Jauheliha , Karppi , Siiviläsuulle
Kirjoittaja

Kommentteja lapsen suusta ja reseptejäni päivittyy hittaasti, mutta varmasti osoitteessa

http://norsunmuisti.blogspot.com/