Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
24.01.2009 - 15:25

Thaimaalaisten alkupalojen aatelia on makean tulinen papaijasalaatti. Kunnon som tam papaijaa saa Helsingistä vain etnisistä liikkeistä, joten tähän salaattiin käytin raa'ahkoa lähikaupan papaijaa. Papaijan saa suhteellisen näppärästi suikaloitua perunankuorimaveitsellä.

Salaattiin tarvitset:

1 papaija

4-6 kirsikkatomaattia

2-3 punaista chiliä, hienoksi hakattuna

3-4 valkosipulinkynttä

1-2 dl maapähkinöitä, paahdettuina

limen mehu

1 rkl juoksevaa palmusokeria

1 rkl kalakastiketta

Kuori ja suikaloi papaija. Hakkaa morttelissa chili ja valkosipuli, lisää joukkoon paahdetut maapähkinät. Jatka hakkaamista kunnes maapähkinät ovat rouheena. Sekoita keskenään papaija, tomaatit ja maustetahna. Mausta salaatti palmusokerilla, limenmehulla ja kalakastikkeella.

Pienellä suttuisella reseptilappusellani lukee lisäksi: Kuivattuja katkarapuja liotettuina. Katkaravut pitäisi hakata maustetahnan sekaan, mutta minä olen jostain syystä jättänyt sen aina tekemättä. Seuraavan kerran kun vierailen jossakin etnisessä ruokamarketissa, yritän katsoa, josko ravut tarttuisivat matkaan.

 

Kategoriat: Salaatit , Alkupalat
Kirjoittaja

Kommentteja lapsen suusta ja reseptejäni päivittyy hittaasti, mutta varmasti osoitteessa

http://norsunmuisti.blogspot.com/