|
|
|||
|
31.12.2008 - 15:02
Tämä on yksi kakkusuosikkejani. Raikas, voimakkaasti sitruunainen tuorejuustokakku maistuu joulun suklaahuuman jälkeen mukavan virkistävältä. Uuden vuoden aaton kunniaksi, kakun kanssa voisi nautiskella lasillisen makeaa kuohuviiniä.
Pohja 175 g Dominokeksejä 50 g voita
Täyte
3 dl vettä 2 dl sokeria 3 munaa 4 rkl maissintärkkelystä 1 dl sitruunamehua sitruunan kuori raastettuna 50 g voita 5 liivatelehteä ½ dl limoncelloa 200 g maustamatonta tuorejuustoa 2 dl kuohukermaa
Kiille
2 dl appelsiinimehua 2 liivatelehteä Hienonna keksit monitoimikoneessa ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Vuoraa irtoreunavuoan pohja leivinpaperilla. Taputtele keksiseos pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi. Mittaa kattilaan vesi, sokeri, munat, maissijauho ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna, kunnes kiisseli sakenee, älä keitä. Lisää kiisseliin sitruunan raastettu kuori ja voi, sekoita tasaiseksi ja jäähdytä. Kaupunkiasumisen etuna on, että tässä vaiheessa ehtii hyvin vielä Alepaan ostamaan tuorejuustoa ja liivatetta.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä viiden minuutin ajan ja liuota ne kiehuvan kuumaan vesitilkkaan. Lisää sitruunakiisseliin vatkaten liivate, tuorejuusto, sitruslikööri ja kermavaahto. Kaada täyte vuokaan, tasoita pinta ja peitä vuoka. Laita jääkaappiin hyytymään, mieluiten seuraavaan päivään.
Kun kakku on kunnolla hytynyt valmista kiille. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ja liuota tilkkaan kuumaa appelsiinimehua. Lisää liivateseos lopun appelsiinimehun joukkoon, kaada kakun päälle ja anna hyytyä. Kun kiille on hyytynyt, irroita kakku vuoasta, nosta tarjoiluvadille ja koristele.
Kategoria:
Makeat leivonnaiset
|
Kirjoittaja
Kommentteja lapsen suusta ja reseptejäni päivittyy hittaasti, mutta varmasti osoitteessa http://norsunmuisti.blogspot.com/
Kategoriat
Sivut
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||