|
|
|||
|
22.12.2008 - 19:19
Harvoin tulee uppopaisteltua yhtikäs mitään. Edellisestä kerrasta on kulunut jo muutama vuosi, kun vapun aikoihin tuli ylitsepääsemätön munkin himo. Täytyy vain todeta, että rasvassa keittämällä tulee herkkua, helposti ja nopeasti.
400 g jättikatkaravunpyrstöjä maissijauhoja ”tomutukseen” rypsiöljyä, tai muuta uppopaiston kestävää öljyä 3 munanvalkuaista 2 rkl maissijauhoja ½ dl hunajaa Sulata ja kuivaa jättikatkaravunpyrstöt ja pöläyttele niiden päälle maissijauhoja. Kaikki jauhot, mitkä eivät tartu rapujen pintaan, ravistetaan pois. Vatkaa valkuaiset löysäksi vaahdoksi, sekoita joukkoon 2 rkl maissijauhoja ja suolaa. Kaada vokkiin öljyä n. 1/3 pannun tilavuudesta. Kuumenna öljy. Leipäpalatesti toimii tässäkin: kun öljyyn laitettu leivänpalanen ruskistuu 15 sekunnissa, on öljy sopivan kuumaa. Kasta pyrstöt munanvalkuaisseoksessa ja laske varovasti kuumaan öljyyn. Uppopaista pyrstöjä pienissä erissä n. 3-4 minuutin ajan. Nosta paistetut katkaravut reikäkauhalla talouspaperin päälle kuivumaan ja peitä kannella, etteivät ne jäähdy. Kun kaikki katkaravut on paistettu, kaada öljy pois pannusta, vähennä lämpöä ja lisää hunaja. Lämmitä hunajaa parin minuutin ajan, kunnes se alkaa kuplia. Asettele katkaravut tarjoiluastiaan ja kaada kuuma hunaja päälle. Tarjoile heti.
Kategoria:
Wokit
|
Kirjoittaja
Kommentteja lapsen suusta ja reseptejäni päivittyy hittaasti, mutta varmasti osoitteessa http://norsunmuisti.blogspot.com/
Kategoriat
Sivut
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||