|
|
|||
|
15.12.2008 - 16:29
Minä en ole laatikkoihmisiä. Varsinkin porkkanalaatikon olen kokenut niin nuhjuiseksi, että se on jo useampana jouluna jätetty kokonaan tekemättä. Nyt yllättäen olen pyörittänyt porkkana-asiaa päässäni jo useamman päivän ajan, tavoitteena saada porkkanasta kinkun kaveri meidänkin joulupöytään. Luulen ratkaisseeni ongelman. Olen niin riemastunut tästä pyhästä yksinkertaisuudesta, että lähden idealla mukaan Sillä Sipuli -blogin järjestämälle joulukuun ruokahaastekierrokselle
5 porkkanaa 2 dl vettä 2 rkl voita 1 rkl oliiviöljyä 2 rkl raastettua inkivääriä 1 tl jauhettua kardemummaa 1 tl jauhettua neilikkaa 1 tl jauhettua muskottia 2-3 rkl hunajaa (suolaa) Kuori porkkanat ja suikaloi ne pitkittäin juustohöylällä. Mittaa kastikeaineet kattilaan ja kiehauta. Laita porkkanasuikaleet kiehuvaan liemeen ja keitä parin minuutin ajan, niin, että porkkanat alkavat taipua, mutta rapsahtavat edelleen mukavasti suussa. Asettele porkkanaspagetti tarjolle, kaada kattilasta maustelientä suikaleille ja tarjoile kinkun seuralaisena.
Kategoria:
Lisäkkeet
|
Kirjoittaja
Kommentteja lapsen suusta ja reseptejäni päivittyy hittaasti, mutta varmasti osoitteessa http://norsunmuisti.blogspot.com/
Kategoriat
Sivut
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||